Aleksanteri… Historiallinen elokuva kaverista joka valloitti puoli maailmaa, ryyditettynä näyttävillä erikoistehosteilla, valtavilla joukkokohtauksilla, ylvään näköisillä tähtinäyttelijöillä sekä runsaalla väkivallalla.
Aleksanteri rakentuu vahvasti taistelukohtausten varaan, ja ne ovatkin aika vaikuttavasti toteutettuja: ukkoa ja akkaa lakoaa kuin heinää, ja toiminta pysyy käynnissä intensiivisesti koko ajan. Välillä piipahdetaan haaremissa tai katsastetaan uusia vaimoehdokkaita, rahallahan niitäkin saa (tämän elokuvan tapahtuma-aikana). Tässä välissä on paljon ylvästä musiikkia ja mahtipontisia kohtauksia mahtipontisella dialogilla ja mahtipontisilla puheilla. Välillä se menee naurettavan puolelle mutta suurimman osan ajasta tunnelma on korkealla.
Juonesta ei paljon kannata puhua, se on periaatteessa kollaasi vanhan kunnon Aleksanteri Suuren valloituksista, sodista ja taisteluista, ja itse elokuva “juonineen” kertomus, jonka päätavoitteena on jokseenkin ymmärrettävästi nämä taistelukohtaukset punoa edes jossain määrin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Aleksanteri sotii sitä ja sitä vastaan ja kerronta hyppii ympäriinsä niin ettei perässä tahdo pysyä. Lisäksi kohtaukset, jotka eivät sisällä joko seksiä tai väkivaltaa – tai molempia – venähtävät usein pitkiksi ja ovat aika tylsiä. Draama ei pelaa sitten ollenkaan, vaan Aleksanteri latistuu pelkäksi sotaisaksi lihas- ja veripalttukimaraksi.
Muutenkin elokuva on lähes kolmen tunnin kestossaan liian pitkä. Tapahtumia ja juonta ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, eikä tarina ole riittävän monipuolinen kantamaan loppuun asti. Henkilöhahmojen ja niiden välisen draaman syventäminen olisi voinut toimia, mutta käsikirjoittaja-ohjaaja Oliver Stonella on tainnut olla liian kiire esitellä mahdollisimman paljon Aleksanterin ja hänen vihollistensa hampaisiin asti aseistettuja armeijoita. Kokonaan toisella tarkastelutyylillä – historiallisena dokumentinomaisena katsauksena – juoni olisi epäilemättä kantanut loppuun asti paremmin, mutta toisaalta elokuva ei siinä tapauksssa varmastikaan olisi yhtä näyttävä, tuskinpa yhtä viihdyttäväkään.
Ei Aleksanteri mikään suurelokuva ole kuin korkeintaan budjetiltaan, ja mikään syvällinen ihmismielen tai elämän menon syvällinen luotaaja leffa se ei ole myöskään, mutta aika viihdyttävää toimintaa kuitenkin. Muutamat heikkoudet tosin laskevat arvosanaa, mutta kyllä Aleksanteri ihan mukavaa, kepeää katseltavaa on mikäli et mieluummin katso neuvostoliittolaista taide-skifi-elokuvaa. Itse tosin mieluummin taitaisin valita jälkimmäisen, joten Aleksanteri ei suoranaisesti lukeudu suosikkeihini.
