Leffa nimeltään [movie]Delta-jengi[/movie] oli menestys, joten luonnollisesti samasta lähtökohdasta tehtiin muitakin leffoja. Ken Wiederhorn ohjastelee leffaa joka luonnollisesti ottaa esikuvansa ja jättää sen kauas taakseen mauttomuuden suhteen. Allekirjoittanut livautti kiekon koneeseen uteliaana ja aika nopeasti pelkkään vessahuumoriin perustuva perseily alkoi uuvuttaa.
Alkuperäisnimi on aika typerä, mutta käännetty nimi on yhtäläisen typerä ja kertoo myös millaisesta tittelistä on kyse. Ilmiselvästi Ron Kurz haluaa pitää sivutyönsä salassa, sillä hänen varsinaisessa ulostekierrättäjän ammatissa ei tykätä aivokuolleista mädänryystäjistä. Juonen virkaa tekevä entiteetti on pelkkiä riekaleita, henkilöhahmot ovat paperinohuita pelättejä ja heppoista laatua mutta onneksi muutamat hetket ovat suorastaan surrealistisen typeriä. Leffan visuaalinen ilme muistuttaa flunssan jälkeisiä räkärättejä jotka ovat ripulilla sotkettuja. Ohjauksesta ei voi edes puhua. Jotenkin tuntuu siltä että leffa on koottu Punainen Jorma Oy:n testauslaboratorion koetuloksista ja valitettavasti kaikki saatavilla oleva tajunsyöjä taisi mennä tämän elokuvan tekemiseen. Lisäksi se klimaattinen tuhnuttelukisa käydään jo paljon ennen leffan loppua, joten kaikki sitä seuraava on pelkkää turvoketta joka ei johda minnekään.
John DiSanti on leffan törppöilevä ääliö joka on ällöistä ällöin ja sellaisena äärimmäisen täydellinen valinta kilpailevaksi Gross-Outiksi. Muita näyttelijöitä on vaikeampi nimetä, mutta jollain ihmettä lähentelevällä ilmiöllä roolit ovat suurella sydämellä toteutettuja. Kalkkunaelokuva vaatii jonkin osa-alueen olevan laadukkaasti toteutettu ja näyttelijät ovat tässä tapauksessa se laadukas tekijä. Harmi vain että käsikirjoitusta ei ole edes jesseteipattu kasaan.
Kokonaisuutena haluan kysyä ennen kaikkea itseltäni miksi altistin itseni tällaiselle idioottimaisuuden kristallisoitumalle? Tämä elokuva on typerä, itsetarkoitukselliseen vessahuumoriin ja mielikuvituksettomaan perseilyyn perustuva törttöily, mutta jollain mystisellä syyllä jaksoin katsoa sen loppuun asti. Jälkivaikutelma on silti sama kuin ummehtuneessa tuhnussa ja sellainen ei ikinä ole miellyttävä asia.
