Kalligrafia. Kaunis taiteenlaji. Japanilaistyttö Nagiko (Wu) saa kosketuksen tähän herkkään taiteeseen jo varhain. Nagikon jokainen syntymäpäivä huipentuu siihen, kun hänen isänsä (Ogata) piirtää tervehdyksen hänen kasvoilleen ja äitinsä (Ongg) soittaa vanhaa paikallishittiä. Sen jälkeen luetaan Sei Shonagonin lumoavaa kirjaa ja ollaan onnellisia. Iän myötä asiasta tulee tytölle yhä tärkeämpi. Kirjallisuus on must. Ensin hän tahtoo miehen, joka käyttää häntä paperinaan, mutta lopulta – tuskastuneena näiden onnettomiin koukeroihin – Nagiko alkaa käyttää miehiä paperinaan.
Greenawayn tyynykirja (~ päiväkirja) on enemmän kuin siltä osaa odottaa. Kasvukertomuksen lisäksi käsitellään kostoa, intohimoa, kiertokulkua, uhrautumista ja lukuisia muita asioita, jotka voidaan liittää miltei mihin tahansa joka ajan ja paikan tapahtumiin. Leffasta onkin sanottu, että se ei ole sidoksissa aikaan.
The Pillow Bookin kuvakieli on hienoa. Greenaway käyttää kuva kuvassa -toimintoa, ristiin leikkaamista ja sävytystä taidolla. Äänimaailma taas on pullollaan kieliä, musiikkia ja Nagikoa voice overina. Nainen on niin vahvasti läsnä, että hänet voisi kuvitella melkein todelliseksi. Pointsit tästä Vivian Wu:lle ja niille neljälle pikkutytölle, jotka esittävät Nagikoa lapsena. Hienot roolit tekevät myös muut aasialaisnäyttelijät. Eurooppalaistähti Ewan McGregor ansaitsee erikoismaininnan estottomasta heittäytymisestään rooliin Nagikon traagisena rakastajana.
