A.I kertoo tarinan pariskunnasta, jonka ainoa lapsi makaa koomassa. Niimpä uudeksi perheenjäseneksi hommataan kokeiluasteella oleva uusi robotti “David”(Osment). David ei olekkaan mikätahansa peltikasa, vaan sillä on ihka oikeat tunteet. Kun David on alkanut jotenkin sopeutua perheen keskuuteen heidän oikea lapsensa Martin (Thomas) herääkin koomasta. Tästä lähtee kehkeytymään upea tarina ihmisyyden etsimisestä ja rakkaudesta.
A.I on ehdottomasti Spielbergin visuaalisesti hienoin elokuva ja tiettyä Kubrickmaisuutta on mukana, etenkin lavastuksessa. Spielbergin ohjaus on tyylitietoisen hienoa ja toimivaa, kuten yleensä, ainoastaan Spielbergin perinteinen satusetämainen tyylittely ei oikein meinaa leffaan istua ja synkempiä sävyjä kaivattaisiin useampaankin kertaan. Myös lopun kertojaäänen olisi voinut jättää kokonaan pois. Elokuva jaksottuu selvästi kahdeksi osaksi. Ensimmäisessä osassa David yrittää oppia ihmisten tavoille ja hakee äidiltään hyväksyntään. Toisessa osassa David seikkailee etsimässä sinistä keijua, joka voisi muuttaa hänet oikeaksi pojaksi. Molemmat osuudet ovat mielenkiintoisia, joskin leffaa on hieman ylipitkitetty ja lopussa katse meinaa pysyä enemmän kellossa, kuin tv:n kuvaruudussa.
Tarinaltaan A.I on silti silkkaa hunajaa. Käsikirjoitus on kaikkine koukeroineen ihastuttavan hieno, ajatuksia herättävä ja upeasti toimiva. Robotit pannaan seisomaan selkä selkää vasten ihmisten kanssa ja verrataan kumpi on oikeasti se parempi, se oikea elämänmuoto. Tarinaltaan A.I:ssä riittää potentiaalia, vaikka muille jaettavaksi. Monet ihmisyyttä ja elämää tarkoittavat pintaa syvemät ajatukset tihkuvat A.I:stä, kuin kirput koirista.
Käsikirjoituksen lisäksi myös näyttelijä työ on A.I:ssä viiden tähden veroista. Haley Joel Osment ei pistä ärsyttämään missään vaiheessa ja on todellinen lapsinäytelijä löytö. Muutkaan lapsinäyttelijät eivät ole huonoja. Jude Law gigolo roboottina on myös hyvää näyttelijätyötä, vaikka hahmo tuntuu paikoitellen hieman laiskasti kirjoitetulta. Law repii hahmosta kuitenkin kaiken irti. Frances O’Connor Davidin äitinä tekee myös todella kunnioitettavan roolin, joka ei sorru ylilyönteihin. William Hurt pääsee jälleen vakuuttamaan, vaikka valkokangas aikaa olisi herralla suonut enemmänkin. Kaikenkaikkiaan näyttely on leffassa erinomaista ja suurinosa hahmoistakin hyvin kirjoitettuja. Efektit eivät ole enää ihan uusintauutta, mutta vakuuttavat silti todella hyvin. Isot kaupungit on saatu äärimmäisen hienoiksi, sama pätee robotteihin, aluksiin ja kaikkiin tietokoneella toteutettuun rekvisiittaan.
Paljonkaan pahaa sanottavaa en leffasta löydä. Pituutta olisi voinut karsia jonkin verran, eivätkä muutamien siirappisuuksien puolelle vajoavien kohtien muuttaminenkaan olisi haitannut. Kokonaisuutena A.I on silti hieno elokuvaelämys.
nimimerkki: Siperia Jones
