Vuonna 1931 ilmestyneen Draculan jälkeen ohjaaja Tod Browning siirtyi seuraavaan, joka keskittyi sirkukseen. Tarkemmin ottaen sirkuksen pimeään puoleen, syrjityihin kummajaisiin. Erikoisuutena Browning loi näyttelijäporukan oikeista sirkusesiintyjistä ja ilmielävistä ”kummajaisista”. Ennen elokuvan julkaisua jouduttiin teoksesta leikkaamaan osa pois, sillä sitä pidettiin liian hurjana. Uusintakuvausten jälkeen vuonna 1932 elokuvan ilmestyessä se sai niin kriitikoilta kuin myös yleisöltä haukut niskoilleen. 30 vuotta tuotantoryhmä yritti esittää, että tätä elokuvaa ei edes koskaan olisi tehty. Vuosien saatossa se on kuitenkin noussut kuuluisaksi kulttiklassikoksi, vaikka leffassa onkin puutteita.
Juonessa seurataan sirkuksen esiintyjien elämää. Kun sirkustaiteilija Cleopatra ihastuu rikkaaseen kääpiöön, Fransiin, tulee Fransia rakastava toinen naiskääpiö, Frieda mustasukkaiseksi. Frieda uskoo, että Cleopatra on vain Fransin rahojen perässä ja ajattelee, että ei kukaan normaalikokoinen voi rakastaa kääpiötä. Hän on oikeassa, mutta samaan aikaan väärässä.
Hahmot ovat mielenkiintoisia, mutta erityisemmin kukaan ei osaa näytellä hyvin. Huonoja suorituksia ei ole, mutta leffan näyttelijöiden näyttelevän itseään tunnelma muuttuu parissa kohtaa hieman elottomaksi. Toki voisi ajatella, että aitous lisää realistusuutta, mutta pitää kuitenkin muistaa, että katsomme ”kummajaisista” kertovaa tavallista elokuvaa. Se mitä meille esitellään on katsomisen arvoista. Oli hyvä ratkaisu, että suurin osa elokuvasta katsotaan Cleopatran näkökulmasta, sillä silloin saamme nähdä tavallisen ihmisen näkökulmasta sitä, mitä leffan nimikin jo lupailee. Freaks-elokuvaa ei kannata katsoa pelkkänä nimikkohahmojen esittelykierroksena vaan yhteiskunnallisena kannanottona. Hahmot ovat traagisia, mutta suurimmaksi osaksi väärinymmärrettyjä.
Elokuvassa on mielenkiintoinen kysymys siitä, kuinka usein rakkaus on rakkautta ja milloin kyseessä on vain puhtaasti omien etujensa edistämistä. Mukana on myös jonkinlaista kantaa syrjintään ja petyin hieman, että elokuva jättää tämän teeman taka-alalle. Tunnelma on rakennettu onnistuneesti, mutta pieni goottimaisuuden lisäys olisi ollut hyvä lisäys. Alussa tarinan edistymisellä ei ole kiirrettä ja tempo on sopivan hidas, jotta lähtökohdat saadaan esiteltyä. Loppua kohden vauhti kuitenkin nopeutuu.
Vaikka loppujen lopuksi Freaks on aika tympeä ja kivikasvoinen, se on omana aikanaan tehtynä rohkea ja ajankohtainen. Lynchin Elefanttimies omaa paljon samoja elementtejä ja on omasta mielestäni paljon tätä parempi. Elefanttimies hyödyntää paremmin ajatuksia herättäviä aiheita ja tuntuu enemmän eloisammalta elokuvalta, vaikka onkin synkkä. Freaks toimii hyvin puhuttelevana ja todellisena leffana
