12 valamiestä kertoo nimensä mukaisesti joukosta ihmisiä jotka on valittu päättämään erään tshetsheenipojan kohtalosta. Kyseistä poikaa syytetään ottoisänsä murhasta. Kahdentoista sekalaisen miehen joukkio suljetaan koulun liikuntasaliin, eivätkä he pääse pois ennen kuin syntyy yksimielinen päätös.
Äänestys alkaa, ja kaikki haluavat päästä vain nopeasti pois. Yhdellä lähtee juna, jollain on töitä tehtävänä ja osaa vain ei huvita. Kaikki äänestävät pojan syyllisyyden puolesta, paitsi yksi. Vähitellen kaikki muutkin alkavat ymmärtää, että he ovat päättämässä nuoren henkilön koko tulevaisuudesta. Loppuelämä vapaalla jalalla, vaiko vankilassa. Todisteet ovat poikaa vastaan, mutta yksi tilanteen ymmärtävä ei aio antaa pojan saada turhaa elinkautista.
Elokuvassa on kaksi isoa häiritsevää tekijää: Turruttavan tylsä jaarittelu ja se, että heti aluksi näki, kuka on viimeiseen asti tuomion kannalla ja ketkä eivät ole niin jääräpäitä ja taipuvat nopeammin. Käytännössä puolen tunnin kohdalla saattoi tietää mitä seuraavan kahden tunnin aikana tapahtuu. (Josta puheen ollen tuli mieleen että elokuva oli aivan liian pitkä.) Elokuvan ohjannut – ja siinä näytellyt sekä käsikirjoittanut – Nikita Mihalkov on ohjannut koko joukon muitakin venäläisrainoja, mutta nekään eivät ole saanut erityisen suurta suosiota.
Nyt kun on haukuttu, pitää muistaa ottaa esiin elokuvan paremmat puolet. Ensinnäkin elokuvan alku oli todella hyvä. Jo alkutekstien aikana saatiin jännite päälle. Uuden paavin valintaa muistuttava oleilukokous oli myös aluksi hauskaa katsottavaa, kun hahmot esiteltiin ja heidän persoonansa tuli esiin. Tämä vaihe sai välillä jopa naurahtamaan, vaikka elokuva oikeastaan onkin draama eikä komedia. Alun hyvyys sai myös odottamaan elokuvalta paljon.
Näyttelijöiden suoritukset olivat vaikuttavia, varsinkin kovanaamaa esittävä Sergei Garmash esiintyi edukseen hyvällä eläytymisellään ja uskottavuudellaan. Myös Nikita Mikhalov, jonka käsialaa elokuva pääasiallisesti on, esiintyy vakuuttavan varmasti. Tosin hän ei juuri esiinny alkua ja loppua lukuun ottamatta vaikka kuuluukin päättäjäsakkiin.
Vaikka leffa lähti kivasti käyntiin, jännitys alkoi vähitellen hiipua ja kokoustajat aloittivat lapsellisen jaarittelun, riitelyn ja mielipiteiden äkillisen vaihtelun noinkin vakavassa asiassa. Sen jälkeen leffa ei jaksanut enää kiinnostaa. Loppuaika olikin odottelua, että jotain alkaisi taas tapahtua. Kun oltiin päätöksentekovaiheessa, meinasi mielenkiinto taas virittyä, mutta sitten jaarittelu jatkuikin taas yks kaks, ja se siitä sitten.
Koska elokuva antoi aluksi paljon odotuksia ja kuitenkin se antoi pelkkää moskaa, siitä jäi suhteellisen paha maku suuhun. Jos poliittinen vääntö kiinnostaa, niin sitten suosittelen lämpimästi.
