Yksinhuoltaja hotellin siivooja on edennyt Bronxin kulmilta työpaikkansa luottohenkilöksi. Kolleegat tukevat ja esimiehen asema on ottamaista vaille valmis juttu. Hotelliin tulee asumaan mamman kaatajan maineessa oleva poliitikko. Tarkoituksettoman sattumuksen kautta siivooja ajautuu tilanteeseen, jossa ei auta kuin kusettaa poliitikkoa. Väärä henkilöllisyys ja status eivät kuitenkaan pitkälle kanna. Nimityskin on sohlauksen takia vaakalaudalla.
Unelmien Manhattania on verrattu Pretty Womaniin. No eihän se kovin kaukaa haettu vertaus ole, mutta yhdistäisin vielä Uneton Seattlessa –leffan aineksia soppaan, jos vertailuja täytyy tehdä. Siivoojan ja vaikuttajan luokkaerot, isätön lapsi, liuta latinosiivojaa tukevia ystäviä ja pari riivinrautaa kantona kaskessa. Juoni on selvä kuin pläkki. Katsojan ei tarvitse rasittaa aivojen vasenta puoliskoa. Vai oliko se oikeaa puoliskoa. Noh. Leffa menee vaikka kokonaan ilman aivoja. Tunnepuoleen joka tapauksessa yritetään vedota.
Jennifer Lopezia katsellessa on parempi unohtaa kaikki muut mimmin tekemät jutut. Harmiton, mauton ja yleisherttainen rooli sopii JLo:lle, tai tuhannelle muulle. Ralph Fiennesin näin edellisen kerran Punaisessa Lohikäärmeessä, ja nyt ollaan roolitusten toisessa ääripäässä. Ammattilaisena hän selviää paremmin kuin juureva vastanättelijänsä. Muutama sivurooli on leffassa myös kohdillaan.
Yllätyksettömyyden ja kliseekasauman takia, sekä väärän kohderyhmän edustajana en voi läjäyttää pisteitä tolkuttomasti. Vaalean punainen komedia. Yök.
Romantikoille ja sunnuntaiaamun liennytysleffana voi Unelmien Manhattania suositella.
