Muistan nähneeni pilottijakson muutama vuosi takaperin. Sarjan kulttimaine kävi ilmi kun miltei jokainen minua vanhempi tuttu tai sukulainen oli kuullut Twin Peaksista tai jopa seurannut pikkukylän tapahtumia. Omat aiemmat muistot sarjasta olivat vuoden 2007 uusinnat televisiossa. Oma katsominen tällöin tosin jäi vain mainosten katseluun. Kaivettuani DVD-boksin Twin Peaksista muutama viikko sitten olen katsonut jo sarjaa miltei toisen kauden loppuun asti.
David Lynchin ja Mark Frostin luoma sarja on vertaansa vailla. On selvästi huomattavissa, että muun muassa sarjat Lost ja Salaiset Kansiot ovat ottaneet voimakkaasti vaikutteita tästä 90-luvun kulttisarjasta. Värikkäät roolihahmot ja monisäikeiset sivujuonet tukevat hienosti ensisijaista juonta, lukioikäisen Laura Palmerin murhatutkintaa.
Neiti Palmer löydetään pikkuisen, mystisen mutta hyvin kotoisan pikkukylän Twin Peaksin rannoilta, joka sijaitsee jossain Pohjois-Amerikan ja Kanadan rajavyöhykkeellä. Neuroottinen, järjestelmällinen ja tietyllä tapaa spirituaalinen Tiibet-fani FBI-agentti Dale Cooper (Kyle MacLachlan) lähetetään tutkimaan nuoren naisen murhaa, jota avustaa kylän hyvin vastaanottavainen seriffi Harry Truman (Michael Ontkean) sekä muu Twin Peaksin poliisilaitoksen väki. Mukavaa ja merkillepantavaa oli jo heti alussa se, ettei uutta poliisia otettu vastaan kylmästi, vaan hyvin kotoisasti, mikä ei ole sinänsä yleistä muissa rikossarjoissa ja -elokuvissa. Tietynlainen kotoisuus on alusta alkaen sekä katsojalla, että agentti Cooperilla. On hyvää, että keskeisillä hahmoilla on tiiviit henkilösuhteet, koska Twin Peaksin ympäristössä vallitsevaa pahaa vastaan vaaditaan tiukkaa yhteistyötä.
Sarja yhdistelee hauskasti surrealistisia ja kauhunomaisia teemoja kotoisaan saippuaoopperaan. Joskus katsoessa häiritsi tietynlainen kotikatumaisuus, mutta aikansa katsottua huomaa, että kaikki kylässä tapahtuva vaikuttaa keskeisesti murhatutkimukseen, eikä mikään ole loppujen lopuksi epäolennaista. Angelo Badalamentin säveltämä musiikki tulee varmasti tutuksi sarjan aikana, koska koko sarjassa käytetään lähinnä vain muutamaa teemaa, jotka ovat sävelletty sarjaa varten. Kappaleisiin ei tunnu siltikään kyllästyvän, vaikka teemat toistuvat todella usein.
Eniten sarjassa ihailin kohtauksia, joissa näkyy selkeästi Lynchin kädenjälki. Cooperin unet, ahdistavat näyt ja takaumat sekä mieleenpainuvat sitaatit elämästä ja Lynchin sanomasta jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Vähääkään Lynchin tuotantoa seurannut tietää viimeistään sarjan katsottuaan täsmälleen millainen väri on “lynchinpunainen”.
