Sithin kosto on erän tunnetun TV-lehden kriitikon mielestä pikemminkin Shitin kosto. Toivon hartaasti, etten koskaan kehity niin älykkääksi, että olisin pakotettu yhtymään tähän mielipiteeseen. Sillä olisihan se ikävää, jos elokuvat eivät enää tuottaisi nautintoa – varsinkaan ne elokuvat, joiden maailmaan sai kokea ihastuvansa jo vuosia sitten. Taide (oli se miten populääriä tahansa) pysyy, ihmiset eivät. Pidetään siis kiinni siitä, mikä on.
Kuten tiedetään tai voitiin olettaa, tämä Tähtien sodan kolmas episodi yhdistää uuden ja vanhan trilogian (osat 4-6). Osa paljastaa, miten ja miksi jediritarit hävisivät kaukaisesta galaksistaan silloin kauan sitten. Se paljastaa myös fanipiireissä runsaasti spekulaatioita aiheuttaneen Darth Sidious-sithin oikean henkilöllisyyden. Ja sen, miten Darth Vader astui Anakin Skywalkerin elämään. Sekä sen, miten rakkaudesta tulikin yhtäkkiä vihaa, synkeän punamustaa raivokkuutta, joka tappoi ja hajotti sen kaiken kauniin, jota Episodit 1 ja 2 (Pimeyden uhka & Kloonien hyökkäys) olivat tulvillaan. (Pahoittelen kankeaa lausetta, se rakennettiin käsikirjoittaja-ohjaaja George Lucasin dialogityyliä mukaillen). Mikä mukavinta, kaikki tämä kerrotaan selvästi vanhan trilogian tyyliä lähestyen.
Sithin kostossa lavasteet ovat kolkommat ja vähemmän kiiltokuvamaiset kuin sarjan ensimmäisessä ja toisessa osassa. Avaruusalukset ovat kulmikkaita ja rosoisia, kuten vanhassa trilogiassa. Tunnelma on tumma, kuten on luvattukin. Tapahtumat on nivottu yhteen sopivan liikkuvaksi paketiksi. Suvantoja ei juuri tule, kun poliittiset lässytykset katkeavat useasti jonkun tutun parin kaksinkamppailuun. Massakamppailujakin nähdään, mutta ei onneksi siinä kuivakkaan tylsässä mittakaavassa, joita Sormusten herra-trilogia ja monet muut digipöksäyttelyt (mukaan lukien tämän trilogian kaksi ensimmäistä osaa) viime vuosina ovat tursuilleet.
Kaikki saagan rakkaimmat kliseet käydään läpi (niistä tietyistä lausahduksista Darth Vaderin pihinään), mutta Sithin kosto tarjoaa myös jotakin aidosti uutta. Yksikään aiempi sarjan osa ei ole kertonut, kuinka sithiksi varsinaisesti tullaan. Eikä valottanut Anakinin puolison kohtaloa, mahtavan Yodan syitä muuttaa syrjäiselle suoplaneetalle tai laajemmin Obi-Wan Kenobin tuntoja oppipoikansa suhteen. Mitä tämä antaa Tähtien sodan maailmaan aiemmin vihkiytymättömälle? – Luultavasti hyvin vähän, elleivät tarinasta joissakin julkaisuissa esiin nostetut viitteet George Bushiin pompahda silmiin.
George Lucas on ilmeisesti Sithin kostoa tehdessään kuunnellut saagan faneja. Eri keskustelufoorumeissa käydyt mielipidetaistot Jar Jar Binksin rakastettavuudesta tai jedi versus terminaattori -tyyliset kumpi voittaisi kamppailun-kyselyt lienee huomattu Skywalker Ranchillakin. Jar Jaria tuskin nähdään ja jedi pääsee taistelemaan – ei terminaattoria, mutta siihen verrattavissa olevaa hyypiötä vastaan. Miltä tällainen kokonaisuus sitten oikeasti vaikuttaa? Sithin kosto on mahtava leffa. Se ei ole sitä samassa mielessä kuin Citizen Kane tai Arabian Lawrence. Eikä se yllä alkuperäisen trilogian parhaimmiston tasolle. Mutta uusimmista kolmesta osasta se on eittämättä paras. Hayden Christensenkin selviytyy roolistaan Anakinina mukiinmenevästi. Ainakaan hän ei sorru samanlaiseen ylinäyttelemiseen kuin Ian McDiarmid Palpatinena. Ewan McGregor hallitsee Lucasin koukeroisen tekstin Christenseniäkin paremmin. Natalie Portmanin hahmon Lucas on kirjoittanut niin ulos niistä poliittisista kuvioista, joihin tämä vielä aiemmissa osissa kuului, ettei Portmanille jää oikein muuta virkaa kuin näyttää huolitellulta ja ihmetellä räjähdyksiä kaupungin toisella laidalla. Niinpä se rakkaus kai sitten sokaisee ja tyhmistää. Mutta. Komia leffa, joka on ainakin faneille must.
…Äh, myönnetään: Sithin kostossa on oikeasti jotakin riipaisevaa. Vaikkei tällainen viihde pysty ainakaan tätä tyttöä itkettämään.
