Jo sana Rambo on synonyymi henkilölle, joka räiskii tuusaksi kaiken tielleen sattuvan, jopa sellaiselle joka ei ole Rambo-elokuvia nähnyt. Hillittömän räiskintäelokuvan maineen Rambo on saanut pitkälti jatko-osiensa vuoksi, mutta aivan ensimmäinen Rambo-elokuva First Blood, suomessa tyypillisen tylsästi nimetty Taistelija, ei sorru liialliseen teurastukseen, vaan kuuluu omalla tyylillään action-leffojen aateliin.
John J. Rambo, kovia kokenut veteraani Vietnamin sodasta, elää vaatimatonta kulkurin elämää vaeltaen mihin jalkansa vievät. Rambon saavuttua uneliaaseen pikkukaupunkiin kylän seriffi ajaa “kylään sopimattoman” henkilön tiehensä, mutta kun Rambo lähtee kuitenkin takaisin kohti kylää, saa seriffi tarpeekseen ja pidättää hänet. Kauan ei Rambo sellissä viihdy, vaan pakenee nyrkkien iskuja kaihtamatta poliisiasemalta metsän siimekseen. Sodankäynnin ekspertti näyttää pian sinnikkäälle seriffille kuka on metsän pomo, mutta seriffi ei moisesta luovuta. Suurilla joukoilla varusteltuna punaniskasheriffi lähtee metsästämään Ramboa, mutta joutuu huomaamaan tulleensa pottuilleeksi väärälle hepulle.
Pakko sanoa, katsoin First Bloodin vasta ensimmäistä kertaa, mutta silti sitä voi sanoa merkittäväksi ja upeaksi elokuvaksi. Vaikka se onkin täysverinen äijäfilmi, mukana on myös selvää sanomaa Vietnam-veteraanien kaltoin kohtelusta ja sodan kauheuksista. John Rambo on sodan arpeuttama veteraani, joka ei saa rauhaa kamalilta muistoiltaan, ja häntä jopa halveksutaan kotimaassaan, vaikka teki kaikkensa maansa puolesta. On tavallaan surullista katseltavaa, että vaikka hänen perässään on poliisivoimat, hän silti elää omaa sotaansa.
Leffan toiminta on mahtavaa, eikä onneksi edes liian yliampuvaa. Hiiviskelevä toiminta metsässä on vaikuttavaa, ja lopussa annetaankin ruudin paukkua kunnolla. Edes ruumiiden määrä ei nouse korkealle, vaan se oikeastaan pysyy lähes nollissa, joka on omalaatuista toimintaleffalle. Tosin se onkin ihan hyvä asia ettei tässä tapettu liikaa, koska jatko-osat nostivatkin sitten body countia ihan riittämiin (uusimmassa Rambossa herra lahtaa yli 80 henkeä),
Sylvester Stallone ei todellakaan ole mikään hyvä näyttelijä, mutta sopii Rambon saappaisiin kuin nakutettu. Vähäsanainen, sisältä vaurioitunut kovanaama. Sitä Syltty osaa tulkita. Vuorosanoja herralla ei ole paljoa, mutta lopussa Rambon avautuminen on hieno hetki. Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen, mutta en anna viittä tähteä sen vuoksi, että mielestäni koko ajojahti käynnistyi turhan mitättömästä asiasta, eli siitä että Rambo vain käveli kohti kaupunkia pukahtamatta sanaakaan. Mielipiteensä asiasta kullakin. Kuitenkin lopuksi vielä totean: yksi parhaista toimintaleffoista joita on tehty.
