Pienen budjetin Moon on melankolinen ja kiehtova scifitarina. Se on myös ennen kaikkea yhden näyttelijän show. Sam Rockwell näyttelee astronauttia, joka on yksinäisellä komennuksella kuussa, seuranaan vain tekoälykäs tietokone. Rutiinitehtävät saavat yllättävän käänteen, kun asemalle ilmestyy yllättävä vieras, joka muistuttaa alkuperäistä asukkia itseään.
Tarina yhdistelee psykologista ahtaudentunnetta ja tiedefantasiaa omaperäisellä tavalla ja onnistuu pitämään mielenkiinnon loppuun saakka. Tapahtumat eivät ole kovin yllättäviä, vaan enemmän rauhallisesti avautuva ketju kohti kyynistä ja ikävää kohtaloa. Elokuvan moralistinen sanoma pysyy sen verran uskottavissa puitteissa, että se onnistuu herättämään kohtalaista vastakaikua.
Omintakeisen elokuvasta tekee roolityö. Muita ihmisrooleja ei Sam Rockwellin yksinäisen astronautin (Sam Bell) lisäksi ole paitsi hän itse. Elokuvassa seikkailee nimittäin samaan aikaan useampi Sam – asia joka aiheuttaa arvattavasti hämmennystä kotisohvalla, mutta myös studiossa. Rockwell onnistuu tässä mainiosti, ja huomattavasti paremmin kuin moni muu näyttelijä tuplasuorituksissaan. DVD:n extrojen mukaan “itsensä kanssa näyttelemiseen” on panostettu erityisen paljon ja sen todella huomaa. Kevin Spacey antaa monotonisen äänen GERTY:lle, kliiniselle mutta avuliaalle tekoälykoneelle.
Moon on kuvattu käytännössä kokonaan studion ahtaudessa. Tästä syystä valkosävyinen avaruusasema näyttää ja tuntuu ikävän pieneltä – paikka jossa kolmen vuoden keikka ei todellakaan houkuttele. Piipahdukset kuun kamaralla näyttävät myös varsin realistisilta. Leijuva ja äänetön tunnelma sopivat sulavasti muuhun elokuvaan.
Kaiken kaikkiaan Moon oli omalta osaltani vuoden 2009 scifitapaus. Leffa ajoi komeasti ohi satakertaisella budjetilla varustetun Avatarin – vahva tarinankerronta ja hyvä näyttely voittavat erikoistehosteet aina ja tästäkin eteenpäin.
