Jason Reitman on lyhyessä ajassa noussut erittäin suosituksi ohjaajaksi jonka elokuvat kelpaavat sekä enemmän elokuvia harrastaville että satunnaisemmille katsojille. Ensimmäisestä suuresta satiirihitistä Thank You for Smokingista Reitman suuntasi komedian kepeämmälle puolelle. Käsittämättömän söpöstä Junosta on nyt palattu taas jonkin verran mustemman huumorin suuntaan mutta hyväntuulinen ote on läsnä edelleen. 500 Days of Summerin ohella Up in the Air kuuluu ehdottomasti niihin vuoden 2009 komediatapauksiin jotka muistetaan dvd-julkaisun jälkeenkin.
Ryanin (Clooney) ainoa työtehtävä on lentää kohteesta toiseen ilmoittamassa ihmisille että heidän firmansa ei tarvitse heitä enää. Ryan tuntee olonsa kotoisaksi vain hotelleissa sekä lentokentällä ja työn ohessa hän pitää luentoja aiheesta kannustaen ihmisiä jättämään pysyvät ihmissuhteet sekä vakituisen asunnon taakseen. Matkustajakoneilla matkustaminen onkin yksi ainoista oikeista intohimoista hänen elämässään. Eräällä lentoasemalla hän kuitenkin tapaa sielunkumppaninsa Alexin (Farmiga) joka omien sanojensa mukaan on “vaginalla varustettu versio Ryanista”. Matka jatkuu mutta tietokoneen sekä puhelimen välityksellä he sopivat uusia tapaamisia päiville joina lennot osuvat samalle lentokentälle. Heräilevää rakkautta saapuu vielä mutkistamaan matkaan lähtevä firman uusi työntekijä Natalie (Kendrick) joka lobbaa uutta internetin kautta tapahtuvaa potkujen antamista mikä tekisi Ryanin työn tarpeettomaksi.
Ikicharmikas George Clooney vetää roolinsa Ryanina suurin piirtein samalla tavalla kuin jokaikisen muunkin roolinsa ja vaikka se joissain elokuvissa alkaakin ärsyttää ei Up in the Air ole yksi niistä vaan casting-valinta on osunut aikalailla nappiin. Ryanin työkaveria Natalieta esittävän Anna Kendrickin näyttelijätaidot eivät aina tunnu riittävän isolle kankaalle vaan turhaa ylinäyttelyä esiintyy vähän liian usein. Jotkin lyhyet televisioroolit saattaisivat olla parempi ala mutta hänenkään suorituksessaan ei kokonaisuutena ole suurta valitettavaa. Vera Farmiga taas tekee yhden parhaista rooleistaan vuosiin ja säkenöi Alexina. Farmiga on kuin luotu näyttelemään itsenäistä uranaista ja kemiat Clooneyn kanssa toimivat myös mikä auttaa kantamaan kliseisemmätkin yhteiskohtaukset läpi. Sivuroolien näyttelijöistä ei ole sen kummempaa sanottavaa mutta potkujen saajien joukosta löytyy muutama hauska cameo vähemmän tunnettujen televisio- sekä elokuvatähtien saralta. Osaa potkut saaneista esittää oikea työtön henkilö joista osa on lisäksi kirjoittanut vuorosanansa mikä varmaan tuo jonkin verran lisärealismia tilanteisiin. Itse en kylläkään erottanut amatööridialogeja käsikirjoitetun joukosta mikä tietenkin on hyvä asia sinänsä.
Kun juonen kiiltelevää pintaa vaivautuu raaputtamaan paljastuu pinnan alta mukavan monitasoinen ajankohtaiskuvaus joka onnistuu hienosti kuvaamaan kuivakan huumorin ohessa nykyihmisten yksinäistä elämäntapaa. Kaikista elokuvan ihmissuhteista löytyy pinnan alta jotain outoa tai surullista eikä yhteiskunnan orvanpyörässä juostessa ehdi pysähtymään löytääksen sen oikean. Päähenkilö Ryanin mukaan ihmissuhteet ovat kuin suuri reppu joka hiertää olalle kipeät jäljet jossei sitä jätä taakseen. Samanlainen toivoton alavire paistaa läpi elokuvan lähes jokaisesta ihmisten kohtaamisesta vaikka pinnalla läppä lentää ja kaikki on hyvin. Hyvää mieltä elokuva ei välttämättä jätä vaikka loppukohtaus onkin kaunis omalla tavallaan ja ainakin odottamaton jossei muuta. Luonnollisesti elokuva kritisoi pinnan päältä myös laman kourissa taistelevia ihmisiä jotka ovat firmalle vain numero paperilla mutta potkujen antamisenkin voi nähdä vertauskuvana ihmissuhteen päättämiselle – ihmisetkin ovat vain mielikuvitusta ja muistoja kun olet yksin.
Viimeinen silaus kuitenkin puuttuu ja loppujen lopuksi juoni ei kestä kovin montaa katselukertaa tai saavuta samanlaista aihealueen täydellistä hallintaa kun esim. Lost in Translation johon jotkin ovat elokuvaa verranneet. Alakuloinen Lost in Translation on kuitenkin sinänsä hyvä vertailukohde että Up in the Air toimii tai ei toimi samoille henkilöille kun kyseinen mestariteos. Elokuvan huumori ei myöskään ole mitään kevyttä popcornviihdettä vaan lähinnä Cloonen perinteisiä lauseen mittaisia heittoja ja ajoittaisia outoja tilanteita. Rinnalla kulkee myös oudohko Amelie-pastissi joka lähtee jonkin verran käsistä ja menee vähän turhan pitkälle ollakseen enää omaperäinen.
Kokonaisuutena Up in the Air on jokseenkin epätasainen mutta silti suositeltava elokuva joka tuo jälleen lisätoivoa komedian alati tyhmentyvälle saralle.
