Vahvalle perustalle on hyvä rakentaa elokuva, jossa juoni, kuvaus ja symboliikka ovat kaikkea muuta kuin helppoja ymmärtää. Kun perustukset ovat kunnossa, voi alkaa rakentaa monimutkaisempia huoneita, ovia ja ikkunoita, mutta vahvatkin perustukset romahtavat, jos talo on liian raskas. Hohto on onneksi elokuva, jossa moniulotteisuus ei koidu omaksi tuhokseen.
Tarinan mukaan Kubrick luki tolkuttomasti kirjoja, muttei löytänyt yhtäkään elokuvakäännökseen sopivaan, kunnes Stephen Kingin ?The Shining? pysäytti hänet. Elokuva pysäyttää myös katsojan, samalla kun koko keho on jännittynyt, mieli raksuttaa tulkintaa näkemälleen. Yksinkertaisin tulkinta on paras, mutta oli tulkinta mikä tahansa, jää aina epätyydyttävä olo omista johtopäätöksistään. Tässä on kyseessä elokuva, joka sopii parhaiten katselun jälkeisen kahvituokion aiheeksi.
Yliluonnollisuus ja psyyken toiminta toimivat hyvänä punaisena lankana, vaikka tulkintatavat voivat vaihdella pseudopsykologiasta taikauskoon. Ensimmäisillä katselukerroilla itse juoneen ei tarvitse paneutua perusteellisesti, asteittain jännittävämmäksi (muttei ahdistavaksi) muuttuva tunnelma riittää tuottamaan katselunautinnon. Niille, jotka eivät tyydy pelkkään jännitykseen, joutuvat koluamaan Overlook-hotellin perustuksiaan myöten.
Kubrickin ohjaus on riittävän sopusointuista ja rauhallista, jotta jokaiseen taltioituun kuvaan voi keskittyä ilman suurta hoputusta. Hurjemmissakin kamera-ajoissa pysyy mukana, se on lähes vaatimus upean kuvauksesta vastaavan John Alcottin tyylille, johon Kubrick on varmasti ollut tyytyväinen. Kubrickin yhdeksi hienoimmista saavutuksista Hohdossa voi laskea erinomaisen kuvausryhmän kasaamisen. Symbolinen ja kirjava värimaailma on runolliselle trillerille kuin kultainen muna. Mikään kauhua herättävä kuva ei kuitenkaan ole valmis ilman sille varta vasten sävellettyä musiikkia, joka Hohdossa on tavanomaisuudestaan juuri oikeaan sävelkorkeuteen ja tunnelmaan sovitettu.
Nicholson roolisuoritus on niin kauttaaltaan käsitelty, ettei sitä tässä arvostelussa juuri tarvinne ylistää, vaikka aihetta siihen todellakin on. Stanley Kubrickin Hohto jatkaa Hitchcokin aloittamaa työtä, mutta sen jatkajaa ei ole vielä löytynyt. Hollywood nojaa nykyään ohjaajiin, jotka uskovat kameranheiluttelun ja merkityksettömän symboliikan olevan jollain tavalla mieltä pelottavaa. Vakavanha Hohto tarjoaa yhä paremman vaihtoehdon.
nimimerkki: Martin van Wetten
