[I]”Zombie!”[/I]
Mika Kaurismäen ohjaama [I]Zombie ja Kummitusjuna[/I] alkaa likaisella kadulla. Zombie (Silu Seppälä) herää sanomalehtien alta ja tämä kalpea, takkutukkainen ja kulahtanut ihmisolio hoippuu kaduilla. Vasta Hagia Sofia kertoo hänen olevan Istanbulissa ja aamiaisena nautittu sätkä aikaansaa sairaskohtauksen. Niin ei aina ollut ja pitkä takauma alkaa. Jo sen alussa Zombie, jonka oikea nimi on Antti Autiomaa törväilee intissä tärpättiä soppaan ja siitä eteenpäin meno ei yhtään kevene. Tyttöystävä Marjo (Marjo Leinonen) karkasi jonkin hiustaiteilijan (Marko Rauhala) mukaan ja työt eivät onnistu. Onneksi Harri (Matti Pellonpää) ottaa Zombien apumieheksi kiertueelle, mutta jo sen aikana alkaa kierre – eristäytymisen ja alkoholin toisiaan ruokkiva tango, mitä muutamat valopisteet valaisevat, mutta lopputuloksen rähjä Istanbulissa on jo tiedossa katsojan. Vain yksityiskohdat prosessista on selvitettävä ja siihen käytetään puolitoista tuntia.
Mika Kaurismäki on toinen Nauriskäen veljeksistä. He tekevät raskaita, tylsiä, jähmeitä, teatraalisia ja epäelokuvallisia jotka aina hämäävät kriitikoita niitä kehumaan, vaikka ovat surkeita. Tässä käsiteltävä elokuva on ei ole tylsä, jähmeä eikä teatraalinen. Raskas se kyllä on, mutta hyvällä tavalla. M. Kaurismäki kuvaa raskasluontoista päähenkilöään ja hänen valahtavaa itsetuhoaan ja tekee sen tarinan ankeus muistaen, mutta vinosti hymyillen kohteensa ja tämän ympäristön omituisuuksille. Vaikka huumoria on mukana, on M. Kaurismäki myös lahjomaton päähenkilönsä kuvauksessa. Hänen eristäytymisensä, valloilleen riistäytyvä alkoholisminsa ja kasvava itsekkyytensä esitetään pelkästään huonoina asioina – ne eivät auta häntä eivätkä hänen ympäristöään.
Silu Seppälä nimiroolissa aloittaa elävänä ihmisenä, mutta hän kuihtuu ja kuluu nimiolioksi. Suoritus ei ole mikään elämää suurempi, mutta erinomaisen ohjauksen avulla näkyy hänen musertavan herkkä sielunsa, joka pakenee vaikka hänellä on ystäviä ja rakkaita. Lopussa on jäljellä pelkkä tarkoituksetta vaeltava mieletön zombie.
Marjo Leinonen Zombien parempana puoliskona on ohuesti luonnosteltu, mutta koska M. Kaurismäki ei aio hänen ja päähenkilön välistä ihmissuhdesotkua selvitellä on suoritus täysin riittävä. Matti Pellonpää on koko elokuvan kantava voima. Hän toimii pyyteettömästi päähenkilön, ystävänsä hyväksi, kurottaa häntä kohti ja koska hän on muusikko on hänellä taiteellista herkkyyttä, joten hän pystyy ymmärtämään Zombien mielentiloja.
M. Kaurismäki ohjaa kauniin, mutta ankean, ohuen, mutta lujan elokuvan. Vahvuus ei ole henkilöhahmoissa, tapahtumissa tai elokuvakerronnan hienouksissa, vaan silkassa ehdottomuuden tunnelmassa. Tämä elokuva rakastaa kuvaamiaan asioita ja tekee sen peittelemättä niiden heikkouksia tai puutteita.
[I]”Let’s go. He’s never coming back. “[/I]
