Wolfgang Petersen on kuulunut suosikkiohjaajiini loistavan Das Bootin jälkeenkin. Tulilinjalla ja Tuntematon uhka ovat erinomaisia leffoja ja jostain syystä pidän myös Air Force Onea harvinaisen onnistuneena actionpläjäyksenä. Petersenin paluu meren äärelle katkaisee kuitenkin hyvien elokuvien putken.
Meren raivo tarjoaa oikeastaan juuri sitä mitä siltä voi odottaakin. Tarina on löyhääkin löyhempi ja tunnin alustuksen jälkeen päästään myrskyn myötä itse asiaan eli erikoisefekteihin. Elokuva on kieltämättä varmastikin omimmillaan juuri valkokankaalla, jolloin meren raivo todellakin välittyy myös katsojalle. Tässä mielessä elokuvan tehoa on siis vaikea täysin arvioida videolta katsomisen perusteella. Elokuvalliset ainekset ovat kuitenkin niin köykäiset, että tuskinpa valkokangas oleellisesti kokonaiskuvaa olisi muuttanut.
Huvittavinta elokuvassa on mielestäni se, että siinä korostetaan leffan olevan tositapahtumiin perustuva. Elokuvassa tuo ei nimittäin näy juuri millään tavalla. Hahmot ja tapahtumat ovat niin täyttä elokuvaklisettä, että hetkeäkään ei pysty kuvittelemaan homman menneen oikeasti juuri noin. Tämä tositapahtumiin perustuva “kalareissun” kuvaus on aivan puhdasta Hollywood-käsikirjoitusta. Pari viittausta oikeisiin tapahtumiin ei asiaa miksikään muuta.
Meren raivo on katastrofileffojen peruskamaa eikä aiheuta suurempia tunne-elämyksiä ainakaan positiivisessa mielessä.
