Lotista on tehty todella vähän elokuvia. Vaikka Lotta-järjestö lakkautettiin vuonna 1944, niin vasta Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa mahdollisti lottien käsittelyn elokuvissa. Joitakin lotta-aiheisia elokuvia ja TV-sarjoja onkin tehty, mutta vasta Ilkka Vanne (Lakeuden kutsu, Vieraalla maalla) sai tehtyä isomman budjetin leffan. Lupaus saikin jo ilmestyessään paljon huomiotta. Tosin ei tämä ainakaan minun silmissäni nouse miksikään lottien Tuntemattomaksi sotilaaksi.
Elokuva kertoo lottien vaiheista talvi- ja jatkosodan aikana Monan (Birn) näkökulmasta. Mona on tuore ylioppilas, joka on juuri vannonut lottavalan. Hän joutuu suorittamaan velvollisuuksiaan jo talvisodan aikana. Hänen tekemisiään ja miessuhteitaan seurataan aina vuoteen 1944 asti.
Lupauksesta on lupailtu Tuntemattoman sotilaan veroista teosta. Mutta lupauksiaan se ei kykene pitämään. Tämä häviää kyllä selkeästi ainakin Laineen Tuntemattomalle sotilaalle. Lupauksen pahin kompastuskivi on elokuvan suorastaan paatoksellinen isänmaallisuus. Olen kyllä itsekin jossain määrin isänmaallinen, eikä Tuntemattoman sotilaan lievä patriotismi pääse minua häiritsemään, mutta Lupaus kyllä menee tässä suhteessa hieman liiankin pitkälle. Suomea ja varsinkin Jumalaa ylistetään melkein joka toisessa kohtauksessa. Ja Jumalan ylistäminen alkoi hermostuttamaan meikäläistä, joka ei ole edes uskovainen.
Elokuvan on rahoittanut Lotta Svärd-säätiö ja entisten lottien jälki kyllä näkyy harmillisen selkeästi elokuvassa. Lupausta on selkeästi tehty 1930- ja 1940-lukujen elokuvanteon sääntöjen mukaan. Tekijöillä tai oikeastaan rahoittajilla oli kyllä selkeät ohjeet, miten elokuvaa sai tehdä. Jo dialogi on armottoman vanhanaikaista. Sotilaiden kielenkäytöstä oli karsittu kirosanat ja huumorin rippeetkin, ja heidän puheensa kuulostaakin enemmän pyhäkouluopettajien kuin sotilaiden puheelta. Eipä edes murteet näy heidän puheissaan, vaan useimmat henkilöt puhuvat kirjakieltä. Eikä dialogi ole muutenkaan mitään hääviä. Tuntuu siltä, että käsikirjoituspohjana on käytetty jotain vanhaa elokuvaa. Myös lottien puvut ja kampaukset ovat aika hupaisaa katseltavaa. Vaatteet ja kampaukset eivät mene miksikään, vaikka joutuisivat kuinka kovaan myllerrykseen tahansa. Ja onpa jopa oltu tarkkoja siitä, ettei elokuvassa ole mitään seksiin viittaavaa. Varsin surkuhupaisa kohtaus on se, kun eräs sotilas suutelee kevyesti Monaa ja sitten mies alkaa kauheasti pyytelemään anteeksi. Muutenkin ollaan todella pliisuja kaikenlaisen seksuaalisuuden suhteen naisten ja miesten välillä. Paljasta pintaa ei näy vahingossakaan. Vaikea uskoa, että Lupaus on tehty vuonna 2005, kun sen valmistusresepti on vähintään kuudenkymmenen vuoden takaa.
Elokuvan kulkukin on aika epätasaista. Harvat taistelukohtaukset on tehty ihan hyvin. Mutta draamapuolella on puolestaan isoja vaikeuksia. Osa draamakohtauksista toimii ihan hyvin, mutta liian usein elokuva sortuu paikoillaan polkemiseen. Myös loppu on turhan pitkitetty. Itse asiassa koko loppukohtaus, joka sijoittuu sodanjälkeiseen aikaan, olisi voitu jättää pois. Tämä seikka laskee harmillisesti pisteitä.
Mutta ei Lupaus aivan toivoton leffa ole. Vaikka elokuva sortuukin turhan usein paatoksellisuuteen, niin sotaa ei kaunistella. Haavoittuneet ja kuolleet sotilaat ovat aika ikävän näköisiä. Verta ja haavoja on suomalaiselokuvaksi aika paljon.
Hahmopuoli jää suureksi osaksi aika ohueksi, mutta on tässä sentään suomalaiselokuvaksi aika tasokas näyttelijäkaarti. Laura Birn on ihan kohtalainen näyttelijä ja jonkun hyvän ohjaajan käsissä hänestä voi saada paljon irti. Eikä hän Monakaan roolissa huonoa työtä tee, vaikka parantamisen varaa onkin. Ei näyttelijätyötä voi oikein haukkua, vaikka liian moni hahmo jää varsin etäiseksi.
Eli kaikesta ylitsevuotavasta paatoksellisuudestaan huolimatta Lupaus on ihan katsottava elokuva lotista. Elokuva on myös uskoakseni historiallisesti aika tarkka. Mutta ongelmia on aivan liian paljon, että elokuva voisi kestää montaa katsomiskertaa. Ei tämä siis aivan kelvoton leffa ole, mutta Laineen Tuntemattoman sotilaan haastajaksi tästä ei ole.
