Chan-wook Park, tuo Etelä-Korean lahja elokuvalle, julkaisi vuonna 2003 vimmaisimman visionsa Oldboyn, joka menestyi loistavasti voittaen esimerkiksi Cannesissa parhaan elokuvan palkinnon. Oldboy on uskomaton yhdistelmä trilleriä, taide-elokuvaa, toimintaa sekä draamaa. Kaikki osiot toimivat moitteettomasti ja psykologisesti teos käsittelee niin syviä ja vaikeita aiheita, että heikompaa hirvittää. Kuitenkin elokuva on helppoa katsoa (vaikka ei välttämättä miellyttävää), eikä rankkoja teemoja pakoteta miettimään. Kaikki tapahtuukin lähinnä katsojien päiden sisällä, mutta ajateltavaa tarjotaan varmasti kylliksi. Mutta Oldboy on varmasti mahdollista katsoa myös asenteella, joka ei edellytä teemojen mietiskelyä, ja silti elokuvakokemus on miellyttävä.
Oldboy on tarina vapaudesta, vapauden kaipuusta ja koston mielekkyydestä. Toisin kuin voisi ajatella, elokuva ei varsinaisesti tuomitse kostamista, mikä saattaisi länsimaissa olla vaikea ajatus valtavirtaelokuvassa. Oldboy alkaa Oh Dae-sun (Min-sik Choi) putkareissusta, jonka jälkeen Dae-su katoaa jälkiä jättämättä. Hänet lavastetaan vaimonsa murhaajaksi ja häntä pidetään mielivaltaisesti vankina 15 pitkää vuotta, kertomatta syytä tai vankeuden pituutta. Samalla periaatteella hänet myös vapautetaan, mistä alkaa kovaotteinen salapoliisin työ. Dae-su tutustuu myös kauniiseen Mi-doon, minkä ansiosta elokuvassa on myös rakkaustarina. Rakkaustarinan kauneus tosin riippuu katsojan omista asenteista.
En olisi skeptisenä ihmisenä ajatellut nauttivani näin runsaasti korealaisesta elokuvataiteesta, mutta tämän herran elokuvat pärjäävät arvostelussa jenkkiläisiä suosikkejani vastaan. Oldboy pyörii velmusti henkilökohtaisen TOP-3-listani kärjessä, mikä kertoo jotain arvostuksestani elokuvaa kohtaan. Oldboy on rankka, mutta ei raskas, elokuvakokemus, mikä antaa mietiskeltävää päiviksi ja tarjoaa myös runsaasti silmäkarkkia sellaista kaipaaville. Tosin ei välttämättä Hollywoodimaisessa hengessä. Koska melkein jokainen arvosteluni loppuu suositukseen, tätä en lopeta sellaiseen. Älä missään nimessä katso tätä elokuvaa. Katso mitä haluat. Sen pituinen se.