“Ennen vanhaan kaikki oli paremmin”. Ihanko kaikki? Kaukana taivaasta esittelee perheen, joka on päällisin puolin täydellinen: mukava koti, menestyvä isä (Quaid), loistolapset ja rakastava kotiäiti (Moore). Idyllin takana vaan Frank pusuttelee muita miehiä, eikä Cathy voi puhua häpeällisestä aviokriisistä kenellekään. Mustalle, ystävälliselle puutarhurille (Haysbert) naikkonen lopulta uskoutuu, mutta mitäs seurapiirinaiset ajattelevat nähdessään vaalean ystävättärensä mustan miehen seurassa… Hyh-hyi sentään.
Kaukana taivaasta on kuin Douglas Sirkin draamat aikoinaan, joiden fiilistä ohjaaja Haynes selkeästi tavoittelikin. Jutussa on onnistuttu yllättävän hyvin. Syksyiset maisemat ja muutenkin värikylläinen maailma, istuva musiikki ja puvustus luovat onnistuneella tavalla vanhahtavan tunnelman. Näyttelijät on valittu rooleihinsa hyvin, ja Julianne Mooren pointsit kieltämättä nousivat silmissäni. Suoritus on sopivan hillitty, mutta naisen ilmeistä voi lukea paljon.
Vaikka ulkoasu on oikein hieno, hiomisen varaa olisi ollut kässärissä. Hieman tylsähkösti starttaava tarina kurkistaa kyllä pinnan alle, mutta uusia näkökulmia Haynes ei aiheeseen juurikaan tarjoa. Muutoin kovin hieno loppuratkaisu jättää katsojan vonkumaan lisää, esimerkiksi Frankin hahmosta olisi saanut enemmänkin irti. Kun kriisejä Cathyn elämässä on kaksi, kumpaankaan ei ehditä tarttua parituntisen aikana riittävästi. Noh, Cathyhan se pääroolissa seisoo ja hän on kuitenkin aidosti kuvattu.
Toimii Kaukana taivaasta tällaisenaankin, muttei välttämättä kestä useaa katselukertaa. Hyvien näyttelijöiden ja nätin ilmeen kannattelema melodraama on hieno tyylinäyte, vaan enempäänkin olisi ollut potentiaalia. Muutama hiomattomuus varjostaa filmiä, josta olisi voinut tulla kenties mahtipläjäys.
