Abel Ferrara tunnetaan erittäin ristiriitaisena ja ehkä hieman epätasaisena ohjaajana. Hän on tehnyt vakavasti otettavia tutkielmia, puhdasta viihde-elokuvaa ja b-luokan roskaa. Silti jokaiselle hänen elokuvalleen on löytynyt oma kohdeyleisö. Henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut mikään suuri Ferrara-diggari. Päinvastoin olen hieman vierastanut hänen tyyliään ja elokuviaan. Tässä vaiheessa on kuitenkin myönnettävä, että miehen tuotoksista on vielä valtaosa näkemättä. Näkemistäni Ferraroista voisin mainita yleisesti arvostetut New Yorkin kuninkaan, Addictionin ja Hautajaiset, jotka olivat sen verran hämäriä, että suoraan sanottuna en saanut niistä oikein mitään irti. Näistä Addiction oli erityisen tyylikkään näköinen, mutta en nähnyt siinä oikeastaan muuta.
Body Snatchers on viihdyttävää ja nopearytmistä Ferraraa, josta tykkään. Kuten hyvin tiedetään, elokuva on remake, joka tietysti syö hieman sen arvostusta. Tarina tuli alun perin tutuksi Jack Finneyn romaanista, jossa ulkoavaruudesta tulleet oliot palkoutuivat ihmisiin ja söivät heidät sisältä päin olemattomiin. Klassikkona pidetään Don Siegelin ohjaamaa 50-luvulla tehtyä alkuperäisfilmatisaatiota ja vielä astetta terävämpänä Philip Kaufmanin 70-luvun lopussa ohjaamaa uusintafilmatisointia. Ferraran elokuva on aina jäänyt näiden kahden varjoon ja litistetty pannukakuksi. Toisaalta on tässä elokuvassa joskus nähty hyvääkin, sillä se pääsi aikanaan kilpailemaan Cannesin kultaisesta palmusta. Mainitaan vielä, että viime vuonna (2007) ensi-iltansa sai tuorein versio, jonka ohjasi Perikadolla maineeseen noussut Oliver Hirschbiegel. Pääosissa keikistelevät Nicole Kidman ja Daniel Craig.
Finneyn kirjoittaman tarinan jännite piilee siinä, että vieras organismi tulee osaksi ihmisen ruumista ja alkaa hitaasti, mutta systemaattisesti, tuhota sitä. Itse olen aina nähnyt tässä prosessissa yhteneväisyyksiä dementiaan, joka vaikuttaa ensin vähäisinä muutoksina ihmisen käytökseen. Toisessa vaiheessa alkaa muuttaa persoonallisuutta ja lopulta kaiken yhteisvaikutuksena murtaa koko ruumiin kuihduttaen ihmisen pois. Ferraran elokuvassa on hetkiä, jotka muistuttavat tästä yhtymäkohdasta. Aina kun toinen ihminen alkaa huomata läheisessään outoja muutoksia, niin mieleeni tulee tämän katala sairaus, joka kalvaa ihmisen mieltä ja lopulta tekee siitä tyhjän kotelon, jolla ei ole menneisyyttä tai tulevaisuutta.
Ferraran Body Snatcherin tapahtumat on siirretty sotilastukikohtaan. Se tuo tunnelmaltaan mieleen Stephen Kingin The Stand filmatisoinnin alkumetrit. Tarinan siirtäminen militaariseen atmosfääriin on tekijöiltään tietenkin harkittu veto. Samalla tavalla kuin Body Snatchersit jäytävät ihmisen persoonallisuuden tietämättömiin, niin myös armeija kohtelee yksilöitä, tasapäistäen heidät homogeeniseksi liikkuvaksi massaksi, joka tunnetaan sotilastermein joukkoyksikkönä. Tämä on Ferraralta ja käsikirjoitustiimiltä hieno oivallus ja jo tämän vuoksi uuden version filmaaminen on perusteltu päätös.
Näyttelijät eivät ole tärkein tekijä, kun tehdään efekteihin perustuvaa kauhuelokuvaa. Silti mukaan on houkuteltu ihan osaavia tyyppejä. Yllätyksetöntä on nähdä R. Lee Ermey tiukkana kenraalina. Ermey on jo profiloitunut näihin rooleihin. En yhtäkkiä edes muista, onko hän tehnyt jotain sensitiivisempää roolihahmoa? Muut laatunäyttelijät ovat Terry Kinney, joka on aina hyvä näissä huolestuneen isän rooleissa. Meg Tilly on lahjakas joskin epätasainen, mutta nyt hän vetää parhaan suorituksen koko jengistä. Forest Whitaker on myös aina hyvä ja hoitaa roolin kuin roolin ammattitaidolla. Gabrielle Anwar on leffan virallinen söpöläinen, mutta itse kallistun tällä kertaa, valtavirrasta poiketen, Christine Elisen puoleen, joka vastaa olemukseltaan aika hyvin meikäläiseen uppoavaa naistyyppiä.
En ole toistaiseksi nähnyt kovinkaan paljon näitä Ferraran kauhuviritelmiä, mutta ne kyllä kiinnostavat kovasti. Bodysnatchers on mielestäni tietyllä tapaa jopa loistava elokuva, mutta todellisista kauhudiggareista valtaosa pitää tätä keskinkertaisena tai jopa surkeana Ferrarana. Niinpä jos tämä kerran on keskikertaista Ferrara-kauhua, niin kuinka hyvää se parempi voi enää olla?
Kokonaisuutena Bodysnatchers on ajatuksella tehtyä säikyttelyä. Suurin kiitos viehätyksestä lankeaa klassiselle tarinalle. Ferrara osaa pelata myös psykologisilla osa-alueilla. Tässä pelissä häntä kuitenkin auttavat kyvykkäät näyttelijät. Asialliset ovat myös elokuvan tehosteet, jotka eivät ehkä edusta alansa teknistä huippua, mutta pystyvät silti vakuuttamaan katsojansa.
Body Snatchers on niitä elokuvia, joiden katselunautintoon vaikuttaa henkilökohtainen suhtautuminen jo tutuksi tulleeseen tarinaan. Jos on lukenut Finneyn alkuperäisen teoksen, niin voin uskoa, että tässä elokuvassa voi olla kestämistä. 50-luvun tai 70-luvun filmiversioon tykästyneet saattavat pitää tätä aivan turhana uudelleen lämmittelynä. Uskon kuitenkin, että ensikertalaiselle tästä voi muodostua varsin vaikuttava ja jopa ajatuksia herättävä nojatuolimatka ihmismielen ja pelon toiselle puolelle.
