Vakuutusyhtiön etsivä (Catherine Zeta-Jones) jäljittää pakkomielteisesti aikakauden suurinta varasta (Sean Connery) ja hankkiutuu nappaamisaikeissa tämän oppilaaksi. Siitä sitten saadaan kasaan perinteinen kissa-hiiri -leikki.
Y2K-bugin sekä muihin vuosituhannen vaihteeseen liittyvien pelkojen ja ennakkoluulojen siivellä tehty leffa lyö pöytään rikoselokuvien takuulla arvokkaimman ryöstökohteen, saaden Italian Jobit ja Ocean’s Elevenit kumppaneineen näyttämään naurettavilta muutamine miljoonineen. Siinä onkin elokuvan keskeinen toteuttamispointti: kaiken pitää olla isoa ja hienoa. Suuren pääpotin lisäksi piipahdetaan skottilinnassa ja loppunäytös sijoittuu silloiseen maailman korkeimpaan rakennukseen eli Petronas Twin Towersiin. Pääosien näyttelijöissäkään ei ole vähään tyydytty.
Tarina on luotu näyttelijöiden varaan. Sean Connery opettaa Catherine Zeta-Jonesille varkaan taitojen lisäksi hieman näyttelemistä. Zeta-Jones ei ole huono, mutta näyttelijöiden tasoero on selvästi havaittavissa. Katsojalle selviää nopeasti, että Zeta-Jonesin läsnäololle on myös toinen syy. Niin, juuri se, mikäs muukaan.
Kuten tuli jo todettua, vain näyttelijöillä on tässä elokuvassa aidosti väliä. Juoni toistaa perinteisiä kuvioita ilmeisesti vain siksi, että ne olisivat mukana. Sian seuraksi säkkiin on sullottu muun muassa pakollinen väliryöstö sekä päähenkilöiden rakkaussuhde, joista jälkimmäinen saa näyttelijöiden 39 vuoden ikäerosta johtuen aikaan lähinnä myötähäpeää. Sinänsä lienee mainitsemisen arvoista, että leffa sai kultaisen vadelman eli Razzien tittelillä “Worst Screen Couple”.
Leffa on kuitenkin melko viihdyttävä paketti, vaikkei se millään osa-alueella edes yritä pakollista enempää. Loppujakso on komeaa katsottava ja ylittää riittävän jännityskynnyksen, vaikka kohtausta esirummutetaankin turhan paljon.
Elokuvasta voi todeta ainoastaan sen, että on sitä huonompia ryöstöelokuvia tehty.
nimimerkki: Allekirjoittanut
