Jos pitäisi valita paras ikinä näkemäni toiminta-elokuva se olisi Shoot ‘Em Up. Elokuva on loistelias ellei jopa taiteellinen. Kun eteen avautuu näkymä synkästä miehestä kadulla, huomaa ettei kyse ole mistään erikoistehostehömpästä.
Owenin taidokkaasti esittämä Smith on rujo ja tyly kadunmies, jonka on alettava sankariksi joutuessaan keskelle alamaailman riehumista, johon liittyy viaton lapsi jota eräs korkea-arvoinen henkilö tarvitsee kipeästi. Kuolleena. Elokuvassa ei kuitenkaan turhia alussakaan selvitellä tai jauheta vaan käydään suoraan asiaan. Silti se on taiteellinen. Ulkonäkö on surullisen ankeaa eikä kaupungin väkivaltaisuus ja epätoivo jää katsojalle epäselväksi. Roolihahmotkin ovat niin mielenkiintoisia aina Giamattin tappajasta Belluccin katutyttöön. Elokuvasta löytyy lukuisia mielenkiintoisia oivalluksia asetehtaalla käytävästä taistelusta porkkanataisteluihin. Välillä onnistutaan jopa keskusteluissa puhumaan järkeäkin, eikä se ole toiminnan keskelle ympättyä löpinää.
Smith: “Eat vegetables!”
Ja toiminta onkin pääosassa ja mikäs sen on ollessa, kun se on näin viihdyttävää. Autolla kaahataan, nyrkeillä huidotaan, aseilla pläjäytellään, kirotaan ja tehdään rakkautta. Eräässä kohtauksessa kolmatta ja jälkimmäistä vieläpä yhtä aikaa. No, okei perverssiksihän se meno välillä yltyy ja brutaalein kohta tulee heti aluksi. Mutta Smith vain mussuttelee porkkanoitaan ties kuinka monesti. Loppu saattaa povailla jatkoakin, mitä todella toivon tulevan. Väisty Die Hard! Toiminnalla on uusi nimi.
