François Truffat’n ohjaustyö vuodelta 1959 on palkittu ja klassikon maineeseen noussut osoitus lapsuuden ja nuoruuden tapahtumien äkkinäisestä muutoksesta. Päähenkilö Antoine on päällisin puolin kunnon poika säädyllisistä oloista Pariisissa, mutta silti asiat eivät ole aivan kohdallaan. Ja nuoren mielen ongelmista tapahtumat myös kertovat kokonaisuuden ollen hyvin henkilökohtainen ohjaajalle.
Alkupuolella elokuva vaikuttaa sympaattiselta poikafilmiltä, jossa vintiöt kiusaavat opettajaa, keksivät jekkuja ja tekevät kaikenlaista muuta kuin tekisivät kiltisi läksyjään ja tottelisivat vanhempiaan. Tarina saa keskivaiheilla erilaiset kasvot, sillä tietynlainen synkkyys valtaa kuvaruudun kuitenkaan antamatta ylimitoitetulle draamalle elintilaa.
Päähenkilö Antoinen tekojen motiivit tulevat melko heikosti esille, sillä elokuva ei missään vaiheessa liikoja selittele, vaan jättää ruudulle kaiken nähtävän ja havainnoimisen arvoisen: mm. sen, minkälainen Antoinen äiti tälle oli.
400 kepposta -kaltaiselta klassikolta saattaa ensimmäisellä katselukerralla odottaa sykähdyttäviä kohtauksia, tunteikasta musiikkia ja nerokkaita yksityiskohtia. Näin asian laita onkin, vaikka arkisella tavallaan sykähdyttävin kohtaus nähdäänkin vasta aivan lopussa, jolloin liike, draama ja musiikki kohtaavat toisensa loisteliaalla tavalla.
Kokonaisuutena 400 kepposta on hyvä elokuva, joka on muutenkin merkittävä ranskalaisen ja ylipäätään eurooppalaisen elokuvan historiassa.
