Käytännössä jokainen tietää kristillisen uskon olennaisen opin: syntien anteeksiantamuksen jonka teki Jumalan poika Jeesus Kristus (Jim Caviezel). Ihmiskunnan syntien hyvittämiseksi hän alistui hirvittävälle kuolemalle jonka Pontius Pilatus (Hristo Shopov) määräsi noudattamalla ylipappi Kaifaan (Mattia Sbragia) ja Jeesuksen kavalsi hänen oppilaansa Juudas (Luca Lionello). Mel Gibson kolmannessa elokuvassaan toimittaa raamatullisen kärsimysnäytelmän ankaraakin ankarammalla realismilla ja vaikka aihepiiri jättäisi kylmäksi kompromisseja kaihtamaton tyyli ei jätä ketään kylmäksi.
Jim Caviezelin työnä arameaa puhuvana puuseppänä ja profeettana on tehdä mahdoton Saatanan (Rosalinda Celentano) koko ajan pyrkiessä ohjaamaan häntä pois Kohtalostaan. ihmiskunnan syntien taakka on enemmän kuin pelkkä ihminen voi kantaa, mutta silti on kuolevaisen ruumiin tunnettava se kaikki helvetillinen synti ja piina. Hristo Shopovin tulkinnassa Pilatus on väsynyt ja pettynyt roomalainen virkailija jonka pitää tuomita syytön ja se on hänen oikeudentajuaan vastaan, mutta kahden pahan välissä on valittava pienempi. Jopa roistoksi mielletyn Juudaksen hahmoa käsitellään anteeksiantavalla otteella ja Luca Lionello toimittaa suorituksen erinomaisella tavalla. Mattia Sbragia ylipappi Kaifaana on pääasiallinen roisto, mutta hänenkin valinnanvapaus on mahdollista kyseenalaistaa. Ohjauksen lisäksi tuotannossa ja käsikirjoituksessa vastannut Gibson esittää kärsimysnäytelmän kirjaimellisesti näytelmänä jonka esittäjät ovat rooliensa toteuttajia ja tekevät sen. Pitivät he siitä tai sitten eivät ja vain sen keskushenkilöllä on valta lopettaa se ja hänen valintansa on noudattaa Korkeamman tahtoa vaikka se tappaa hänet hirvittävällä tavalla ja sama avuttomuus Kohtalon edessä koskettaa kaikkia muitakin hahmoja.
Mel Gibson pyrkii realismiin ja pyrkimys ulottuu puhuttua kieltä syvemmälle. Legioonalaiset puhuvat karkeaa latinaa ja roomalaisten ruoska kirjaimellisesti repii lihan irti luista. Keith VanderLaanin johdolla luodut vammat ovat hirmuisen kivuliaan näköisiä ja veri roiskuu. Caviezelin ponnistuksia on kuitenkin pakko ihailla, sillä kertaakaan ei tunnu siltä että hän “vain näyttelee” tuskaa.
Realismi ja tinkimätön kuvaus ristiinnaulitsemisen teknisestä kamaluudesta on musertavaa, mutta heikkouksiakin on mukana. Käsikirjoitus kuvaa vain lyhyttä, sitä kaikista verisintä osuutta Jeesus Nasaretilaisen elämässä, joten hänen opetuksiensa aatteellinen sisältö jää hyvin ohueksi, joskin mukana on väläyksiä myös vuorisaarnasta ja viimeisestä ehtoollisesta. Lopputulos on henkilökohtainen, mutta tarpeeksi universaali ollakseen koskettava ja väkivaltafanaatikot saavat varmasti vastinetta rahoilleen.
