Johnny “Skidmarks” Scardino (Gallagher) on monipuolinen valokuvaaja. Päivisin mies ikuistaa ruumiita poliisien johdolla, kun taas öisin auttaa kiristäjäjengiään saamaan arvokasta matskua rikkaista syrjähyppääjistä. Eräs kiristyskeikka koituu kuitenkin kohtalokkaaksi, ja jengiläiset alkavat pian katoilla kummasti… miten käy nyt Johnnyn?
Pääjuoni on oikeastaan aika metkaa seurattavaa – kertakäyttöistä, mutta mukavaa. Sivuun väsäilty rakkaustarina ei sytytä laisinkaan, vaikka McDormand näytteleekin kliseisesti kirjoitettua Alicea hyvin. Ohjaaja/käsikirjoittajaherra Raffolla on muutenkin pientä hakemisen fiilistä ilmassa. Johnny Skidmarks on hitusen davidynchähtävä film noir, joka olisi ehkäpä halunnut olla myös musta komedia. Sääli vaan että hilpeä meininki ei missään vaiheessa nouse tarpeeksi pintaan, ja liika vakavanaamaisuus syö lopulta pätkän uskottavuutta. Kamerapuoli on tosin äärimmäisen hyvässä kondiksessa ja filmin yleisilme on erittäin nautittava.
Jack Black tuo sivupeesaajana (tähänkin) elokuvaan mukavasti eloa, kun muuten meno on välillä niin hirmu ankeaa. Ehdottomana plussana täytyy mainita myös John Lithgow, joka vetäisee varsin mainion roolin. Gallagher on Johnnyna ihan jees, mutta hahmon vaiheista olisi kieltämättä saanut revittyä herkullisempaakin profiilia irti.
Johnny Skidmarks viihdyttää ihan pätevästi yhden tylsän illan. Äksönleffa ei suinkaan ole kyseessä, vaikka äkkiseltään niin voisi luulla. Välillä vaan kontakti katsojaan tuntuu pätkivän, vaikka juonikuvioita katselisikin ihan mieluusti.
