Miten tuhotaan 19 miljoonaa dollaria? Tapojahan löytyy useita, mutta yksi mukava kulutuskohde on historiallinen spektaakkeli. Rooman valtakunnasta aiheita saatiin muinoin useampaankin elokuvaan. Koska kyseessä on spektaakkeli, kaikki on tietenkin toteutettu valtavissa puitteissa. On jättimäisiä pylvässaleja ja kullanhohtoa sekä lukuisia joukkokohtauksia, joissa avustajia vilisee niin paljon, ettei menossa tunnu enää olevan mitään järkeä. Mielenkiintoa ”ylläpitää” tarina, johon ehtii juuri massiivisten joukkotappeluiden vuoksi pitkästyä jo ensimmäisen tunnin aikana. Kaiken pauhun keskellä on silti ”ihan okei” historiallinen ydin.
Marcus Aurelius (Guinness) on Rooman valtakunnan viimeinen jämäkkä keisari. Ennen kuin hän heittää veivinsä, hän lupaa valtansa kenraali Liviukselle (Boyd), joka on rakastunut hänen tyttäreensä (Loren). Tästäkös tytön veli, Commodus (Plummer), närkästyy. Kuumapäinen Commodus anastaa vallan Liviukselta, joka ei sitä olisi edes halunnut. Rooman valtakunta vetelee viimeisiään. Se on suuruudessaan hankala hallita ja kokematon Commodus töppäilee kunnolla. Väkeä kaatuu kuin viljaa. Liviuksen uusi keisari lähettää imperiuminsa rajamaille pitämään yllä lakia ja järjestystä ja kauniin sisarensa hän pakottaa riutumaan luonaan. Välistä toivoo, että Sir Guinness ilmestyisi kuolleista jorisemaan viisaita, kuten Tähtien sodassa. Turha toivo. Leffan huippuhetket koetaan oikeastaan vasta loppuminuuteilla, kun turruttavat joukkotappelut taukoavat ja väkijoukon keskellä taistelee enää vain kaksi miestä. Toinen henkensä puolesta, toinen vallan tähden.
Guinness on hyvä, kuten yleensäkin, samaten James Mason vakuuttaa filosofoivana kreikkalaisena. Varsinaisessa pääroolissa on kuitenkin Stephen Boyd, sinisilmäinen sankari, jonka nimestä ei koskaan tullut niin isoa, että sitä olisi edes tämän elokuvan DVD-julkaisun kanteen näkyvästi painettu. Sinänsä sääli, sillä heebossa ei ole mitään kummempaa vikaa. Sophia Lorenin keisarin tyttären kaipuuta ymmärtää siis varsin hyvin.
