Myönnettäköön näin heti kättelyssä, että vaikka lukeudunkin nykyään jonkin asteiseksi Helppo elämä- fäniksi, niin sarjan alkaessa en ollut kiinnostunut siitä yhtään (tai no vähä, mutku muilta kanavilta tuli aina jotaa… muuta). Hairahduin siihen typerään ajatukseen, tai luuloon, että uudet suomalaiset sarjat on paskaa, enkä siksi niitä katso. No, tottahan on että kotimaamme sarjoihin lukeutuu kaikennäköistä sontaa, mutta missä asioissa nyt ei olisi ääripäitä? Katsottuani Helpon elämän ekan kauden kaksi viimeistä jaksoa, huomasin kuinka totaalisen väärissä varjoissa olin elänyt. Korjasin erheeni katsomalla aiemmat jaksot, ja tajusin että Helppo elämä olikin todella hyvä, suorastaan loistava! Janosin lisää noita jänskiä tapahtumia, mielenkiintoisia hahmoja, hyviä näyttelijöitä jne. Sitten toinen kausi tuli, ja meni. Mutta mitä jäi käteen? Jaa-a…
2. tuotantokausi jatkuu, kun päätösjakson tapahtumista on kulunut puoli vuotta. Eki Julkunen saa täyden tuomion ja komean kakun Lampisella tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta, mutta hän karkaa. Tapio Mikkosen on nyt siis paitsi murehdittava uutta, köyhempää elämää, myös alettava pelätä perheensä puolesta, jotka hekin sekoilevat kaikki omilla tahoillaan; äiti Jaana ryhtyy konsultiksi konkurssikypsään firmaan, tytär Päivi hairahtuu omituiseen uskontolahkoon ja esikoispoika Jaria alkaa kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän rikosten viitoittama elämä.
Vaikka ensimmäiset jaksot lupaavat hyvää, katsoja huomaa pian että valitettavasti tätäkin sarjaa on purrut vaarallinen, ns. “salkkari- käärme”, ei ehkä tappavasti, mutta purrut kuitenkin. Toisin sanoen tapahtumat ja juonenkäänteet vaihtuvat välillä melko epäloogisilla tavoilla, ja uudet näyttelijät (olivat he sitten pienissä tai isoissa rooleissa) ovat vaivaannuttavan pökkelöitä ja huonoja. Tästä hyvänä (eli huonona) esimerkkinä mm. Päivin uskonlahkoa johtava Osku (Kari Hevossaari), joka vetää hullun saarnaajanuoren rooliin niin tahattoman koomisesti yli, että eihän siinä voi muuta kuin vaihtaa hetkeksi kanavaa ja katsoa muualle.
Mutta siellä myös hyvää missä huonoa, vai miten se sananlasku totesikaan? Ydinperheen näyttelijät ovat kaikki edelleen hyviä rooleissaan, mutta (jälleen) Anu Sinisalon Jaana Mikkonen loistaa hitusen muiden yli; Sinisalo esittää itseriittoista, ketään kumartelematonta ja vittumaista akkaa ihan pirun mainiosti. Myös Jani Volanen on sanavalmiina mutta pelkurimaisena Lampisena mielenkiintoinen, sekä tietenkin Taneli Mäkelä, joka on suorastaan hyytävä rauhallisena psykopaatti Erkki “Eki” Julkusena. Onkin hauska katsoa Mäkelän raudanlujaa näyttelemistä, sillä Helpon elämän pyöriessä tv:ssä Mäkelä nähtiin myös kahdessa muussa sarjassa (Ihmisten puolue, Ou nou) täysin erityyppisissä rooleissa, kuitenkin kaikissa uskottavasti.
Muutamista notkahduksista huolimatta Helppo elämä terästyi taas loppua kohden, ja päätösjakso olikin todella hieno ja yllättävä sekä surumielinen. Toivottavasti tämä sama tyyli jatkuu 3. tuotantokaudelle, joka on varmistunut tulevaksi. Niinpä niin.
