Mennen vuosituhannen tähti, Val Kilmer kerkesi 80-luvulla tekemään pari hyvää elokuvaa ja niistä yksi hyvä maininta on Kill Me Again. Kilmerin lisäksi trillerissä nähdään hänen ex-puoliso, Joanne Whalley. Elokuva ei kuitenkaan jää pelkästään entisen parin käsiin, sillä vielä tänäkin päivänä rautaa tehtaileva, Michael Madsen on kunnostautunut pahiksen roolissa ja suorittaa sen raivokkaalla tavalla.
Ryöstön merkeissä alkava elokuva esittelee tyylilajinsa heti ensimmäisessä vartissa. Rikolliseen toimintaan perehtynyt Vince (Michael Madsen) ja Fay (Joanne Whalley) pöllivät puolivahingossa täyden salkullisen riihikuivaa ja pistävät vielä hieman lyijysalaattiakin tarjolle. Rahasta hullaantuneet rakastavaiset käyvät pakomatkan varrella rajun perheriidan ja se saa heidän tiensä erkanemaan. Kaunis, mutta petollinen Fay vie mukanaan rahasalkun ja löytää tiensä Renoon. Kaupungissa hän etsii käsiinsä yksityisetsivä Jack Andrewsin (Val Kilmer). Jackin periaatteisiin kuuluu vaitiolon ehdoton takaus. Hän on siis oikea mies Fayn suunnitelmiin, joka koostuu väkivaltaisen henkirikoksen lavastamisesta. Helppo raha ja kaunis naama houkuttelevat Jackin tarraamaan keikkaan. Tarjouksen mukana tulee rahan perässä juokseva ex-mies sekä Nevadan mafia.
Kantavana voimana voidaan pitää elokuvan leppoisaa ja hidasta tunnelmaa, joka antaa katsojalle hieman aikaa tutustua näyttelijöihin. Vaikka “Shyamalan -tyylisiä” jippoja ei ole luvassa, on juonenkäänteitä vaikea ennakoida. Tämä johtunee osittain erikoisesta leikkauksesta. Vincen puuhailulla ei ole mitään varsinaista tekemistä muun juonen kanssa, mutta mies pamahtelee aina välillä ruutuun. Myös Val Kilmerin kamppailu henkisten muistojen parissa on osittain melko irrallista ja välillä mietinkin miksi tällainen kankea tarina on edes pitänyt liittää käsikirjoitukseen. Hienon sivuroolin vetävä Jon Gries on pakko mainita, sillä hänen panostuksensa toi leffaan oman henkensä ja on muutenkin hauska huomata, että mies on ollut mukana erilaisissa projekteissa vuosikymmenestä toiseen.
Monen katsojan hermot ovat varmasti jossain välissä riekaleina, sillä elokuvassa vaanii välillä turhankin laahaava fiilis. Pallon heittely puolelta toiselle on välillä melko vaivalloista, sillä näyttelijöitä on todella vähän ja siksi painoarvo onkin kolmen alan ammattilaisen käsissä. Hitchcock-tyylisesti toteutettu elokuva on yksinkertainen, hidaskulkuinen, mutta silti poikkeuksellisen koukuttava. Käsikirjoitus on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvä ja toimiva eikä ohjaustyökään ole kauheimmasta päästä.
Tyylipuhtaasti loppuun asti vetävä rikostrilleri on aina ollut harvinaisuus, eikä tässäkään tapauksessa voida puhua aivan täydellisestä esimerkistä. Vaikka elokuva onkin positiivinen yllätys, niin mikään jättimenestys se ei kuitenkaan ikinä ollut ja näin ollen sitä kutsutaankin välityöksi. Välityö tai ei, on elokuva varmasti tusinatrillereiden kärkikastissa, eikä sen pitäisi missään tapauksessa jäädä ihmisten mieleen b-luokan tv-leffana.
