Kisses on samaan aikaan raju ja hellä varhaisnuoruuden kuvaus. Siinä leijuu samaan aikaan ensirakkauden lämpöä ja nuoruuden turvattomuuden oloa. Se ei yritä olla mikään hätkähdyttävä tai saarnaava, vaan näyttää todelliselta tuntuvan näkymän kahden nuoren pakomatkasta.
Isän väkivaltaisuus saa Dylanin karkaamaan kotoaan jouluna. Kaverikseen hurjalle retkelle hän saa naapurintytön Katien. Katie on räväkkä ja vähän poikatytön piirteitä omaava rämäpää, joka säntää tilanteesta toiseen pahemmin miettimättä. Dylan on herkkä ja paljon hiljaisempi, lähes vastakohta Katielle. Tässä alkuvaiheessa filmi on kuvattu mustavalkoisena ja realistisena. Nuhjuiset kämpät köyhällä asuinalueella, humalaiset perheenjäsenet ja lumeton joulumaisema tuovat lisäankeutta tunnelmaan.
Katien joululahjarahojen avulla kaverukset karkaavat Dubliniin etsimään Dylanin jo aiemmin kotoa karannutta isoveljeä. Sitten leffan visuaalinen ulkokuori saa hiljalleen väriä ja Dublinin karu yöelämä kuvataan jo kaikessa loistossaan. Alkuun elo tuntuu ihanalta ja kaverit tutustuvat avoimin mielin suurkaupungin ihanuuteen. Yön mukanaan tuoma pimeys ei kuitenkaan valikoi uhrejaan ja nuoret kohtaavat asioita, jotka olisivat hyvin voineet jättää kokemattakin. Vaikka jotkut tapahtumat ovat aika uskomattomia ja seikkailu paikoin varsin hurja, niin kokonaisuus on varsin uskottava nuorisokuvaus.
Lance Dalyn elokuva Kisses on pieni ja lopulta jopa lämpöinen katsomiskokemus. Huumoriakin on mukavasti mukana ja Bob Dylanin hienot kappaleet kuvastavat vapautta, mutta myös pakenemisen tunnetta. Debytoivat Kelly O’Neill ja Shane Curry tekevät pääosissa huimat roolisuoritukset. Alkuun näyttelijätyö tuntuu heilläkin vähän kankealta, mutta filmin päästyä vauhtiin he tekevät uskomattoman aidot hahmokuvaukset. Varsinkin Kelly O’Neillin naiivius ja seikkailuhenki tekevät Katien hahmosta varsin ihastuttavan.
Kisses valloittaa varmasti monet katsojat puolellensa ja jää mieleen varsin kauniina elokuvana. Ystävyydestä, ensirakkaudesta, suutelemisen voimasta, pakenemisesta, nuoruuden vaikeudesta ja eksyksissä olemisesta saadaan ammennettua varsin paljon irti. 72 minuuttia menee nopeasti, mutta ainakin saman verran katsoja vielä seikkailee mielessään pienen filmin isoissa tunnelmissa.
