Valokeilassa kaksi aidosti kirjoitettua hahmoa joita elokuva ei hukkaa.

8.1.2007 20:31

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Grand voyage, Le
Valmistusvuosi:2004
Pituus:108 min

Reda (Nicolas Cazalé) on ranskalais-marokkolainen nuorukainen. Isä (Mohamed Majd) sen sijaan on liian vanha ajamaan autoa ja halu olisi kova pyhiinvaellusmatkalle, joten vetreä poika lähtee vastahakoisesti autonkuskiksi pitkälle matkalle. Edessä on siis monien satojen kilometrien matka, eikä tietenkään vastoinkäymisiltä vältytä. Paikoin epämiellyttävällä automatkalla myös isän ja pojan melko etäinen suhde paranee huomattavasti.

Pitkä Matka on tyylikkään hillitty ja kerronnalliselta tasoltaan hyvin hallittu elokuva. Mukakoskettavasta hömpästä ollaan todella kaukana, kun isälle ja pojalle tapahtuvat epäonnen potkut ovat erittäin uskottavia ja oikeasti surumielisiä. Surumielisiä siksi, koska hahmoihin pystyy suorastaan ihmeellisen helposti samaistumaan, eivätkä pojan kenkkuilut tunnu yhtään epäuskottavilta. Riidat syntyvät arkipäivän normaaleista asioista ja isä ja poika erottuvat selkeästi toisistaan. Eli loppujen lopuksi tuntuu, että tuollaisiahan ovat monet isäpoika-parit: hauskanpitoa janoava nuori ja nyreämpi/vakavampi isä. Valokeilassa on siis kaksi aidosti kirjoitettua hahmoa joita elokuva ei hukkaa, joten tarina pysyy kasassa.
Kuvauskin on silmiähivelevän kaunista, mutta sisältöä ei kuitenkaan peitellä kauniiden maisemien tieltä.

Paikoin Pitkän matkan muutamat juonenkäänteet/tapahtumat haiskahtavat hieman ennalta-arvattavilta tai turhan tyypillisiltä, mutta yhden virheen elokuva ainakin ovelasti kiertää yksinkertaisella juonenkäänteellä. Neljää pallukkaa enempää en uskalla elokuvalle antaa yhden lopussa tapahtuvan kömmähdyksen takia. Pyhiinvaelluksesta alkava kohtaussarja alkaa jo puuduttaa ylipituudellaan. Sakset olisivat vähän enemmän saaneet heilua.

Le Grand Voyage on elokuva, josta en loppujen lopuksi keksi paljoakaan sanottavaa. Se on yksinkertainen ja sen tarinaan pystyy lähes kuka tahansa samaistumaan. Elokuvan loputtua kyynikkokin on tyytyväinen, kun vain miettii tarkemmin elokuvaa. Elokuvan loputtua on kokenut kauniin, koskettavan ja ihmisläheisen tarinan, jonka kerronnan rytmi on loistava ja kompastumisista suurin tapahtuu viimeisen viiden minuutin sisällä.

nimimerkki: Ray Luonnonvoima

Arvosteltu: 08.01.2007

Lisää luettavaa