Vankilaelokuvat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Niitä on tehty tusinakaupalla, parempia ja huonompia. Ne usein sisältävät julmaa raakuutta, tatuoitujen lihamöykkyjen nyrkkitappeluita ja sen kuuluisan pakoyrityksen. Muutenkin aiheesta tuntuu saavan irti lähes mitä tahansa genreä draamasta jännitykseen.
“Muscles from the Brussels” Jean-Claude Van Damme oli juuri lyönyt itsensä läpi elokuvamarkkinoilla ottelupainotteisilla elokuvilla Bloodsport ja Kickboxer, kunnes hän vaihtoi tavaramerkkigenrensä astetta vakavampaan toimintajännäriin Death Warrant – Lupa tappaa. Ja nykyään kun miettii, lähes jokaisella action-tähdellä on ainakin yksi vankilaan sijoittuva elokuva.
Elokuvan metsästäminen ei aikoinaan ollut helppoa, mutta sain kun sainkin käsiini VHS-kasetin, oli kyseessä todella vahvalla kädellä leikelty versio – 8 minuuttia puuttui alkuperäisen kestosta -, josta ei oikein tolkkua saanut. Nykyaikana ei kuitenkaan ollut vaikeata saada leikkaamatonta versiota käsiinsä, ja katsoa leffa DVD-tasoisena ajatuksen kanssa.
Louis Burke (Van Damme) on kanadalainen poliisi, joka soluttautuu Harrisonin rangaistussiirtolaan tutkimaan salaperäisiä vankien murhia. Avukseen hän saa nuoren Amanda Beckettin (Cynthia Gibb) esiintymään vaimonaan, jolta Burke saa ulkopuolista apua ja rahoitusta tietoihin. Burke ystävystyy kahden vangin Hawkinsin (Robert Guillaume) ja Priestin (Abdul Salaam El Razzac) kanssa, ja yhdessä he pääsevät jäljille, jotka ulottuvat vankilan muurien ulkopuolille käytävään sisäelinbisnekseen. Burken salaisuus kuitenkin paljastuu, ja pian ovat perässä poliiseja vihaavat vangit, mädät vanginvartijat ja Burken parin aikoinaan tappanut sadistinen sarjamurhaaja “Sandman” (Patrick Kilpatrick).
Elokuva yllätti kekseliäällä käsikirjoituksellaan, joka ei ole ihan vankilaleffojen kaavan mukainen. Toki mäiskettä ja räiskettäkin löytyy rutkasti, mutta elokuva keskittyy myös runsaasti tunnelman luomiseen, ja paikoitellen siinä jopa onnistuen. Jopa jonkin sortin kauhuelementtejä on hitusen mukana, lähinnä Patrick Kilpatrickin Sandman-hahmon kautta. Juoni avautuu katsojalle pikkuhiljaa, ja loppua kohden ei ole enää epäselvää kuka tappoi kenet ja miksi.
Muut hahmot ovat melko tyypillisiä vankila-leffojen kastia. On jengejä, mielipuolia, outoja sellikavereita, julmaa vanginvartijaa ja sankaripoliisia. Jopa romantiikallekin on aikansa ja paikkansa. Van Dammen näyttely on kankeahkoa kuten lähes aina, mutta kankeat eivät ole miehen raajat, joilla lättyyn leivotaan jos jonkinmoista päänaukojaa. Toiminta on muutenkin aika uskollista 80-luvun settiä, joten kameratyöskentely ja äänitehosteet eivät pahemmin yllätä. Siltikin elokuva lukeutuu Van Dammen uralla plussan puolelle. Kaiken kaikkiaan elokuva tarjoaa parin katsomiskerran verran tyytyväisyyttä, mutta ajan hammas on terävä, ja unholaan varmasti leffa melko pian jää.
