Kyllä, se on wanha. Ja kyllä, siitä on tehty useampia versioita. Yksi viimeisimmistä on BBC:n tuottama tv-sarja, jossa Neilikkaa esittää aina yhtä kuivakkaan ironiselta vaikuttava Richard E. Grant. Vaikka tuo tv-versiokaan ei ole tavattoman huono, alkuperäinen elokuva vuodelta 1935 hakkaa sen kevyesti.
Tarina, joka perustuu paronitar Orczyn viehättävään kirjaan, sijoittuu Ranskan vallankumouksen aikaan. Ylhäisöä kärrätään mestattavaksi läjäpäin ja kansalaiset Robespierre (Ernest Milton) sekä Chauvelin (Massey) nauttivat vallasta. Samaan aikaan Britanniassa tilannetta seurataan korrektilla kauhulla, mutta kukaan ei varsinaisesti tee mitään. Paitsi eräs. Hän on tuntematon brittigentleman (Howard), joka käyttää tunnuksenaan punaista neilikkaa ja pelastaa Ranskan siniverisiä henkensä kaupalla. Kaikkia tietysti kiinnostaa, kuka tämä naamioitumisen mestari ja laajan apujoukon johtomies on. Tuskinpa ainakaan vaimoaan trenditietoisempi Sir Blakeny, se hömelö dandy?
Elokuvan casting on onnistunut ainakin pääkolmikon osalta. Merle Oberon on ihastuttava Sir Blakenyn vaimona. Hänen hahmonsa saa kunnian osoittaa jonkin verran älykkyyttä, vaikka onkin nainen. Raymond Massey taas pahistelee klassisen muikeasti, varastamatta silti koko show’ta. Itse Neilikkana ja Sir Blakenynä nähtävä Leslie Howard, tuo aikansa Brad Pitt, on niin ilmiömäinen pienine ylilyönteineenkin (ajan tyyli, you know), että hänen suorituksensa ei juuri jätä parantamisen varaa. On suorastaan häpeä, että leffalle tehtiin kömpelö jatko-osa toisella miehityksellä jo vuonna 1938. Sitäkin tunnetumpi raina on (onneksi) Leslie Howardin ohjaama ja tähdittämä aiheen modernimpi versio Pimpernel Smith (1941), jossa sankari pelastaa väkeä natseilta.
Leffan toiseksi ohjaajaksi mainittu Alexander Korda oli erinäisten tietojen mukaan varsinaisesti sen tuottaja, joskin hyvin määräävä sellainen. Myös Kolmannen miehen (1949) ja Anna Kareninan (1948) tuottanut Korda oli menneisyyteen sijoittuvien pukuelokuvien kimpussa useasti. Tähän leffaan hän on saanut mahdutettua kepeää huumoria, joten mistään tönkkötärkätystä pokkuroinnista ei ole kyse.
Kaikesta huolimatta Punainen neilikka on vähemmälle huomiolle jäänyt seikkailuklassikko. Lieneekö syynä sitten se, että tarina tosissaan on vanha, vaiko se, että sen ovat filmille saattaneet lähinnä vain eurooppalaiset. Takuuvarmasti leffa tuottaa iloa ainakin heille, jotka pitävät Robin Hoodista (Errol Flynn-versio) tai vaikkapa Zorrosta, eivätkä kavahda mustavalkoisia leffoja.
