Vanha pappa Campbell potkaisee tyhjää vuoristomajassaan. Ukon käsi puristaa vielä kuolon korjattuakin tiukasti papereita, joiden piti olla avain hänen suureen unelmaansa. Pappa uskoi nähneensä vuorilla öljyä, vaan hän onkin sitten ainut. Kylän reunalle rakennetaan kovalla kiireellä patoa. Padonrakentajat hihkuvat onnesta, kun kuulevat “kuningas” Campbellin heittäneen veivinsä; lopultakin padon tiellä ei ole ketään! Vaan ilo loppuu lyhyeen, kun paikalle ilmaantuu ukkopahan viimeinen perillinen, Bruce Campbell (Bogarde). Taistelu vuoristovaltakunnasta ei siis olekaan ohi.
Asetelmiltaan Veijarin testamentti on selvästi varsin tavanomiainen “yksilö vastaan muut” -tarina. Jotta elokuva tempaisi mukaansa oikein reippaalla otteella, tuo yksilöparka joutuu kärvistelemään vielä vakavan sairauden ja saavuttamattoman rakkauden kurimuksessa. Dirk Bogarde taitaa hyvin kärsivän ilmeen näyttämisen, jota tällainen tusinafilmi vaatii. (Niin hyvässä kuin pahassa.) Komeat vuoristomaisemat ja Barbara Murrayn hehken punaiset huulet kruunaavat öljynetsintäseikkailun.
Veijarin testamentin merkittävyydestä elokuvahistoriassa kertoo jotain sekin, että elokuvaa ei ole ainakaan sen saksalaiselle DVD-julkaisulle restauroitu. Mutta toisaalta pienet roskat ja kulumat tuovat oman silauksensa tällaisille vanhan ajan sankaruuselokuville.
