Elokuvan ensimmäinen otos kertoo että kapteeni J.T. Robbins (Ray Liotta) on kiinnostuneempi tehtävänsä tekemisestä kuin hienouksista. Tämä jermujen jermu lähetetään siis Absolomiin – supervarmaan, yksityiseen vankilaan missä vankeja ei valvota suoraan ja tuomiot ovat loppuelämän pituisia. Barbaarisia Ulkopuolisia ohjaileva Walter Marek (Stuart Wilson) on iso konna siellä, joskin vankilanjohtaja (Michael Lerner) on myös konna. Isä (Lance Henriksen) on myös konna, mutta hänellä on myös viisautta hallinnoida vähemmän barbaarista ryhmittymää. Noiden ryhmien väliin Robbins sotkeutuu ja siitä seuraa räväkkä määrä toimintaa joka ei loista omalaatuisuudessa, mutta on joka tapauksessa erittäin nautittavaa.
Martin Campbell, sittemmin kahden uusimman James Bondi debyytit ohjannut näyttää kiistattoman kykynsä luoda vanhoista ja kaikille tutuista aineksista viihdyttävä pyttipannu. Se tarkoittaa paukkuja, tappeluita, mustaa huumoria, hieman lämpimämpää huumoria myös ja luonnollisesti hieman hahmokehitystäkin. Kaikkea mitä hyvään toimintaleffaan vaaditaan eikä mitään ärsyttävää sivujuonta ole sotkettu mukaan.
Ray Liotta on äärimmäisen kireässä pääroolissa. Kapteeni Robbinsilla on krooninen asennevamma, ilkeä luonne ja myös tarpeellista oveluutta. Mitään uutta ei maan päällä siis. Lance Henriksen tuo taattua arvokkuutta kokonaisuuteen ja vähempää ei voi odottaa.
Stuart Wilson elokuvan pahiksena luonnollisesti kaappaa show’n haltuun jokaisessa kohtauksessa missä hän esiintyy ja tälle päitä pätkivälle ja hillitysti raivohullulle konnalle on luonnollisesti luvassa suureellinen loppu. Michael Lerner on niljainen plösö joka yksinään on vaaraton.
Vaikka olen nähnyt tämän leffan kaikki elementit useita kertoja aiemmin en voinut olla nauttimatta siitä. Elokuva missä elämäntyönä kehitetty pontikka aikaansaa aivokrampin ei voi roskaa…
