Tähän Jane Austenin kertomukseen pureuduttiin viimeksi kymmenen vuotta sitten. Silloin syntyi BBC:n taiten tehty tv-sarja, johon Joe Wrightin ohjaamaa elokuvaversiota on lähestulkoon pakko verrata. On oikeastaan kummaa, miksi kukaan haluaa edes yrittää enää (tai ainakaan näin lyhyellä aikavälillä) filmata uudelleen kyseistä aihetta, kun vuoden 1995 tv-sarja oli jo niin onnistunut. Tekijöillä on varmasti ollut paineita, kun he ovat yrittäneet löytää elokuvaansa yhtä sopivaa pääparia kuin Jennifer Ehle ja Colin Firth. Varsinkin Firthin saappaita on tässä tapauksessa ollut hankalaa täyttää. Hänhän on monelle yhä, fiktiivisestä Bridget Jonesista todellisiin fanittajiin, herra Darcyn ilmentymä.
Ylpeys ja ennakkoluulo sijoittuu aikaan, jolloin kukaan (nainen) ei halunnut olla sinkku, sillä se merkitsi pitemmän päälle joutumista suvun rasitteeksi tai yksinkertaisesti vain köyhyyttä ja hyljeksityksi tulemista hamaan kuolemaan asti. Elokuvan keskiössä on maaseudulla asuva Bennetien perhe, johon on siunaantunut peräti viisi tytärtä, mutta ei yhtään poikaa. Isän (herkullinen Sutherland) kuolema merkitsisi perheen naisille kodin ja kaiken turvan menetystä, sillä tuohon aikaan perintö siirtyi suvun mieheltä toiselle. Niinpä rouva Bennet (Blethyn), joka on varsinainen kana, tekeekin kaikkensa saadakseen naitettua rakkaat tyttösensä ajoissa sopivan vauraille miehille. Perheen kaksi vanhinta lasta, Jane (Pike) ja Elizabeth (Knightley), saavat kunnian yrittää ensimmäisinä, kun seudulle ilmestyy uusi herrasmies. Avioliittoon hankkiutuminen on kovaa peliä, joten pettymyksiltä ei vältytä. Janen ujous on osa hänen viehättävyyttään mutta myös rasitteensa. Elizabethin kohdalla ylpeys ja ennakkoluulo uhkaavat koko loppuelämää. Ja loput sisaret ovat vain niin kestämättömiä, että miehille pitäisi jopa maksaa, jotta naimakauppoja syntyisi useampiakin.
Tarinan hahmot ovat värikkäitä, kiitos Austenin. Heitä kohtaavat sattumukset ovat tehneet kirjasta ikivihreän klassikon. Lisäksi kyseinen kirja on mitä oivallisin ajankuvaus. Näin ollen ei olekaan ihme, että elokuvan käsikirjoitus pyrkii seuraamaan kirjan juonta mahdollisimman tarkasti ja kuvittamaan sen valkokankaalle uskollisesti kuin vanha butleri. Mitä tässä versiossa on korostettu, on Elizabethin ja herra Darcyn (MacFadyen) välisen suhteen kehittyminen. Myös Elizabethin ja hänen isänsä suhdetta on painotettu enemmän. Loppujen lopuksi eroa tv-sarjaan on kuitenkin kovin vähän. Tässä Elizabethin puvut istuvat huonommin, rouva Bennetiä ei esitetä aivan niin karikatyyrimäisesti ja herra Darcystä pyritään luomaan ehkä hitusen mystisempi antamalla hänen vain ilmestyä tilanteisiin juuri silloin kun se voisi tuntua kutkuttavimmalta.
Yhtä kaikki, Austenin romanttinen mutta myös hauska kertomus kantaisi vaikka Tervasaaren kesäteatterin tulkitsemana. Mainittakoon nyt kuitenkin, että Keira Knightley on kaikessa siroudessaan ehkä liiankin kevyt ilmestys Elizabethiksi – hyvästä näyttelemisestään huolimatta. Matthew MacFadyen taas ei kykene puristamaan itsestään niin paljon miehekästä jurotusta, kuin hänen roolinsa vaatisi.
