Monet isoäidit kehuvat usein lapsenlapsiaan tähän tyyliin: “Kyllä se meidän Veikko on sellainen poika, että se pystyy kaikkeen, jos vain haluaa.” Vanhan mummon sanoissa piilee totuus, sillä pärjääminen tällä planeetalla vaatii tahtomista. Eihän ilman tahtomista mitään tulee, pelkkää sössimistä. Kun vanhat suuret haaveet kaatuvat, niin elämästä jää puuttumaan jotain ja se voi muuttua tylsäksi puuroksi.
Suuren määrän kehuja kerännyt TV-sarja Tahdon asia kertoo tästä tahtomisesta. Samalla se on kertomus perheestä, vanhemmuudesta, ihmissuhteiden vaikeudesta, epäonnistuneista unelmista, rakkaudesta ja toisista ihmisistä välittämisestä. Laadukas kokonaisuus sisältää dramaattisia käänteitä, vahvaa draamaa, hulvattomiksi yltyviä tragikoomisia kohtauksia ja terävää dialogia. Joillekin tyyli saattaa tuoda hämärästi mieleen Woody Allenin teokset.
Ihmissuhdedraama Tahdon asia käynnistyy pätkällä menneisyyttä, jossa kauppatieteiden opiskelija Helena (Miia Nuutila) vastaa kyllä pienistä orasteluista huolimatta poikaystävänsä Mikon (Eppu Salminen) kosintaan. Vuosia myöhemmin lapsia on tullut pari kappaletta ja Helenan sukunimi on Rouhiala. Helena on kotiäiti, jonka gradu jäi aikoinaan kesken, kun perhe-elämä astui kuvioihin. Mikko puolestansa on mainostoimisto AdUlteriumin copywriter, jonka ura on aikamoisessa nousussa. Naapurissa asustelee Tiutisten pariskunta, joka pysyy kasassa vain kulissin vuoksi, sillä Nenna-vaimo (Tiina Lymi) ei voi erota Eskostaan (Pertti Sveholm) uskonnollisten syiden vuoksi, vaikka mies onkin sortunut syrjähyppyyn. Nenna on kotiäidin ammattiaan rakastava tehopakkaus, jolla ei ole mitään suunnitelmia lähteä takaisin työmaailmaan. Esko työskentelee Bionenta -nimisessä firmassa, jolla pitäisi alkaa voitokas putki, koska Esko on keksinyt lääkeaineen, joka toimii erään terveysvaikutteisen elintarvikkeen pohjana.
Näistä lähtökohdista Tahdon asia jyrähtää käyntiin. Rouhialan avioliitto alkaa kuolla kasaan, kun Helena kyllästyy miehensä törttöilyihin ja perustaa oman firman, josta muodostuu suuri menestys. Mikon oma ura aikamoiseen alamäkeen, kun mainoskampanjan suunnittelusta ei tule mitään, koska pitää pettää vaimoa hemaisevan bisnesnaisen kanssa. Bienentankaan keksinnöistä ei tule mitään ja Eskon tyytymättömyys elämään ilmentyy yhä enemmän kotitiloissa.
Alkuun sarja on kaikessa arkisuudessaan jopa pessimistinen maailmankuvaltaan. Jos jostain suunnalta pyyhkii hyvin, niin toiselta suunnalta aivan varmasti valuu kuraa niskaan. Loppupuolella leijuu enemmän optimistinen ilmapiiri, mutta sarja ei sorru mihinkään helppoihin ratkaisuihin. Kokonaisuudesta on pyritty tekemään mahdollisimman elämänmakuinen ja siinä on kohtuullisen hyvin onnistuttu. Vakavien asioiden käsittely huumorilla toimii, jos se tehdään oikealla tavalla, ja nyt se on tehty oikealla tavalla. Pohjimmiltaan vakava sarja aiheuttaa välillä aikamoisia naurunpurskahduksia. Huumori on välillä tummaa ja joskus sitä revitään farssin tyyliä hyödyntäen.
Tarinan hahmoista välittää, vaikka he ovat välillä aikamoisia ureapäitä. Kaikessa surkeudessaan heitä ymmärtää ja he saavat tarvittavan annoksen sääliä. Katsoja myös tajuaa, ettei ole näitä roolihahmoja ollenkaan parempi. Näyttelijät istuvat rooleihinsa täydellisesti, aivan kuin roolit olisi räätälöity heille. Jotkut sivuhahmot, kuten esim. ilkeä anoppi (sopivasti kieli poskella esiintyvä Marja Packalén), liero yhtiökumppani (moitteetonta työtä tekevä Ismo Apell) ja ystävällinen työkaveri (aina loistava Hannu-Pekka Björkman), tuntuvat pinnallisilta, mutta ovat kokonaisuuden toimivuuden kannalta välttämättömiä. Jokainen tässä sarjassa oleva näyttelijä pistää parastansa, mutta ylivoimaiseksi ykköseksi täytyy nostaa ennenkin vakuuttanut Pertti Sveholm hieman nössön oloisena Eskona. Tiina Lymistä täytyy sanoa sen verran, että hänen yleinen ärsyttävyys on onnistuttu käyttämään hienosti edukseen.
Nousukausi osoitti, että ohjaaja Johanna Vuoksenmaa taitaa sujuvan kerronnan ja tummanpuhuvan komiikan. Käsikirjoittaja Johanna Hartikainen on selvä nouseva kyky. Aidonoloiseen tarinaan on saatu mukaan mielettömiä ideoita, jotka tuovat mukavaa väriä pirtsakkaan pakkaukseen.
Tahdon asia on varmasti monelle tärkeä sarja, sillä sen käsittelytapa tärkeitä asioita kohtaan on niin iskevä. 12 jaksoa tulee suorastaan ahmittua koukuttavuuden vuoksi. Siinä ehkä on vika, että sarja ei tuntunut aivan täydelliseltä. Se jotenkin hurahtaa aivan liian nopeasti ohi. Sen vuoksi ei kannata kiirehtiä ja TV:n annostelema “jakso viikossa” -vauhti tuntuu aika sopivalta.
