Andrei ja Ivan ovat n. 12 vuotiaita veljeksiä. He asuvat mummon ja äidin kanssa avarassa talossa. Yhtenä päivänä isä tulee kotiin. Isä vain tulee. Pojat eivät tiedä mistä ja miksi. Isällä on punainen Lada, ja isä sanoo, että lähdetääs matkalle. Pojat lähtevät. Automatkasta muodostuu varsin vaikea kokemus. Isä ei ole tottunut lapsiin. Hän haluaisi olla hyvä isä, mutta ei näytä tajuavan, että pojat eivät vielä ole aikuisia. Hän kasvattaa simputtaen, ja tästäkös nuorempi veli, Ivan, ei pidä. Ivan on uhmakas ja voimakastahtoinen. Hänen isoveljensä Andrei taas on tottelevainen ja kiltti.
Itse suhtaudun pienoisella varauksella niin venäläisiin, kuin venäläisiin elokuviinkin. Isän paluu on kuitenkin hyvä filmi. Se on mielenkiintoinen, hyvin näytelty, ohjattu ja käsikirjoitettu. Se on kaunis road movie -draama, ja varsin karu sellainen. Lapsinäyttelijät tekevät hienoa työtä, ja isää esittävä Konstantin Lavronenko on suorastaan loistava. Hän on yksi-ilmeinen, mutta niin kuuluukiin.
Elokuvan tyyli on sekoitus Fellinin La Stradaa, Kaurismäkeä ja Tarkovskia. Lopputulos on hieman kuin La Strada olisi ollut arkirealistisena. Tai jos Tarkovski olisi malttanut leikata kaiken sen surrealistisen tekotaideskeidan pois ja jättänyt elokuvalleen pelkän asiallisen rungon. Isän paluu on hyvä elokuva.
