Eletään sisällisodan jälkeisen sekatalouden eli NEPin aikaa. Aina niin ilmeikkään Igor Iljinskin esittämä Petja Pelkin on pienessä venäläisessä kyläpahasessa räätälinä työskentelevä häiskä, joka päättää osallistua suureen raha-arvontaan voidakseen ostaa vaimoehdokkaalleen oikein muikean häälahjan. Onni ei Petjalla kuitenkaan ole myötä, sillä miehen hallussa ollut voittava lipuke päätyy kuin päätyykin omille teilleen. Petjaa itseään odottaa oikea koomisten tilanteiden suma, joka lopulta kuitenkin johtaa onnelliseen ja täysin ennalta-arvaamattomaan lopputulokseen.
Räätäli Torshovista kuuluu jälleen sarjaamme vähemmän tunnetut neukkuleffat, eikä syytä tämän tuntemattomuudelle oikeastaan tarvitse taaskaan kauheasti tuumailla. Jakov Protazanov oli ns. vanhan liiton ohjaajia jo ajalta ennen vallankumousta ja miehen vanhahtava tyyli näkyy aivan kaikessa: tässä ei esimerkiksi käytännössä ole kovinkaan paljoa kaikuja myöhempien neukkulaisten estetiikasta tai vaikkapa Boris Barnetin nerokkaista komedioista. Niiden sijaan kasassa onkin melko tavanomainen 20-luvun alun rymyhupailu venäläisittäin.
Tällä kertaa mukaan on tosin jälleen eksynyt tukuittain oman aikansa kommunistista propagandaa. Alussa esimerkiksi todetaan moneen otteeseen tsaarin aikojen olevan vihdoin ohi ja kaikkien olevan tasa-arvoisia. Omassa suosikkikohtauksessani ihan suoraan todetaankin uskonnon olevan oopiumia kansalle, sanasta sanaan ison kirjan mukaisesti. Ei sitäkään tämän suorasukaisemmin kai voi enää päin naamaa sanoa.
Ja… öhh… eiköhän se ollut sitten siinä. Räätäli Torshkovista on kevyt ja menevä hupailupala, josta ei oikeastaan jää kovinkaan paljoa katsomisen jälkeen mieleen. Mitään sen isompaa ongelmaa tässä ei kaiketi ole, mutta tämä on komediana lähinnä hyvin keskinkertainen ja unohdettava. Verrattuna vaikkapa saman ajan amerikkalaiseen tarjontaan Räätälissä ei ole mitään niin hirveän erikoista, että tätä voisi niiden tasolle saati sitten yläpuolelle nostaa.
