Tutustuttuani tarkemmin suomalaisen elokuvan laajaan tarjontaan, huomasin että Lea Joutsenon elokuvat poikkesivat melkoisesti edukseen. Vuokrasulhanen kuuluu näihin vaivattomasti kirjoitettuihin ja nokkeliin Lea Joutseno-komedioihin.
Vuokrasulhanen on puhdas kaupunkilaiskertomus, jonka toteutus on hyvin lähellä Hollywood tasoa. Kaupungin elämä ja sen sykkeessä liikkuvat ihmiset ovat kuvattu tavalla, joka on varmasti saanut suuren maalaiskatsojakunnan pyörittelemään päitään ja ajattelemaan, että voi voi noita kaupunkilaisten kotkotuksia. Toisaalta se on jättänyt moneen maalaistyttöön kaipuun kaupungin suuria valoja kohtaan. Puhumattakaan siitä kuinka moni lienee samaistunut Lea Joutsenon kansainvälisen naisen glamouriin. Ei siis ole ihme, että tämä oli aikanaan suuri yleisönsuosikki.
Ajanhermolla elänyt kolmikko (Tet, Joutseno, Vaala) seurasi hyvin tarkkaan, mitä suuressa maailmassa tapahtui ja imi sieltä rohkeasti vaikutteita omiin elokuviinsa. Vuokrasulhanen on varsin tyypillinen kertomus avioliitosta ja siihen kuuluvista ikeistä. Asiaan pureudutaan kevyen komediallisesti ja realismi on vielä suhteellisen kaukana tapahtumista. Lea Joutseno esittää sisustusarkkitehti Meeri Holvia, joka laittaa avioeroprosessin vireille miehestään Arvosta (Tauno Majuri). Meerillä on uusi mies kiikarissa. Sydämenvalittu on salskea ja kuumaverinen pugilisti nimeltään Urho Luomus (Kullervo Kalske). Meeri ei kuitenkaan vielä voi esiintyä julkisesti Urhon käsipuolessa, koska avioeroprosessi on kesken. Meeri tarvitsee seuralaisen erääseen seurapiiritapahtumaan ja kun oma mies ja rakastaja ovat poissa laskuista, hän päättää ottaa seuralaisen varamiespalvelusta. Tätä vuokrasulhasta esittää hassun hauska Tapio Nurkka, jonka laskutusmetodit kuuluvat elokuvan ikimuistettavimpiin hetkiin. Vuokrasulhanen saa tietenkin säpinää aikaiseksi. Urho ei siedä yhtään hänen lipevää läsnäoloaan Meerin käsipuolessa. Meerin aviomies ei oikein käsitä koko tilannetta ja Tauno Majurin jäykkä, mutta asiallinen suhtautuminen koko soppaan on todella nautittavaa katsottavaa.
Lea Joutsenon älykäs ja itsenäinen naistyyppi jalostetaan tässä elokuvassa äärimmilleen. Hän on täysin riippumaton miehistä ja tekee päätöksensä itse. Hän toki uskoo myös naiselliseen viehätysvoimaansa, mutta hän käyttää sitä harkiten, saadakseen oman tahtonsa läpi. Tällainen vahva naistyyppi ei tietenkään ollut tuohon aikaan vielä arkipäivää, mutta ajatuksena se varmaan kutkutti monia nais- ja miksei myös mieskatsojia. Joutsenon rinnalla elokuvassa esiintyy toinen naishahmo Pippi Masa, jota esittää Rauha Rentola. Hän on ikään kuin vastakohtana Joutsenon maailmannaiselle. Pippi on yksiulotteinen naishahmo, jonka olemassaololle ja identiteetille on tärkeää saada mies rinnalleen. Pipin pahin pelko on jäädä vanhaksi piiaksi ja näin ollen hänen miehen metsästyksessään on taustalla jo epätoivoinen vire. Elokuvayleisö ja kriitikot sympatisoivat aikanaan enemmän tätä Pippi Masan perinteisempää naistyyppiä, josta osoituksena Rauha Rentola vastaanotti suorituksestaan Jussi-patsaan.
Vuokrasulhanen on pystynyt vangitsemaan myös vaativien nykykatsojien huomion. Usein olen kuullut kommentteja siitä, kuinka yllättyneitä katsojat ovat olleet tämän elokuvan hyvyydestä. Etenkin on kiitelty elokuvan nokkeluutta ja huimaa vauhtia. Totta onkin, että tarina etenee hyvin lennokkaasti ja 79 minuutin kesto sujahtaa kuin siivillä. Kritiikkiä voi kohdistaa elokuvan sovinnaiselle loppuratkaisulle, vaikka toisaalta sekin jätti ainakin minulle sellaisen olon, että loppu hyvin, kaikki hyvin!
nimimerkki: mauge
