Hupeneva vuosi 2015 on yhtä kuin juhlavuosi Charles M. Schulzin luomille Tenaville. Monien tuntema ja rakastama Tenavat-sarjakuva nimittäin täytti tänä vuonna 65 ja sen vanhin elokuvasovitus, Jaska Jokusen joulu, täytti 50 vuotta. Tämän kunniaksi Tenavien ensimmäinen tietokoneanimaatiosovitus päätettiin valmistaa juuri tälle samaisen vuoden syksylle. The Peanuts Movie sai lisäksi myös kunnian olla viides Tenavat-elokuva ja ensimmäinen Charles M. Schulzin kuoleman jälkeen tehty Tenavat-leffa. Edellisestä elokuvasta, nimeltään Hyvää matkaa Jaska Jokunen alias Bon Voyage, Charlie Brown (and Don´t Come Back!!) on aikaa 35 vuotta.
Tähän teokseen on siis ladattu jonkin verran paineita. Päätin mennä elokuviin katsomaan, miten katsojien odotukset palkitaan. Elokuvakokemukseni nautin englanninkielisenä ja ilman 3D:tä, koska en erityisemmin rakasta nenää hiertäviä 3D-laseja.
Tenavat-elokuvan juoni on simppeli: Jaska Jokusen naapuriin muuttaa muuan pieni, punatukkainen tyttö. Sarjaan tutustuneet tietävät, että kyseinen likkalapsi saa sukat pyörimään Jaskan jaloissa. Kun Jaska saa kuulla, että ihastus muuttaa vieläpä samaan kouluun ja samalle luokalle, huonosta itsetunnosta kärsivä poika alkaa miettimään, miten saisi tytön huomaamaan itsensä ja kuinka todistaisi olevansa kelpo kaveri. Epäonnisella Jaskalla kun on jo valmiiksi tietynlainen maine, joka vaatii pikaista fiksausta. Päähenkilömme kokeillessa monenlaisia karismannousutemppuja, Ressu-koira kirjoittaa romanttista kertomusta toisen maailmansodan lentäjäsankarista sekä tämän vihollisesta, Punaisesta Paronista.
Sarjakuvahahmojen kolmiulotteisessa ulkomuodossa oli aluksi vähän sulattelemista, mutta äkkiäkös silmä tottui tietokonevelhojen luomuksiin. Jaska Jokunen kavereineen ja maailmoineen olisi toki näyttänyt schulzimmalta perinteisesti piirrettynä, mutta tekijät ovat varmaankin halunneet pysytellä ajan kärryillä. Tenavat-elokuva pyrkii olemaan uskollinen sarjakuvalle ja etenkin aiemmille elokuvilleen mm. mukavan tunnaribiisinsä, ääninäyttelijöidensä ja tuttujen vitsiensä avulla, mutta välillä leffan taustamusiikki soi korviinpistävän nykyaikaisena ja juonessa sekä miljöössä on sellaisia modernimpeja seikkoja, joita ei esiinny Schulzin sarjakuvissa. Ajan hermoilla oleminen näyttää tuovan tiettyjä vapauksia.
Omasta mielestäni uudistukset eivät istu Tenavien maailmaan. Juuri nämä kokeilut tuovat elokuvaan miinuksensa. Leffan tarina on laimeaa peruskauraa, josta omaperäisyys ja sarjakuvien henki loistaa poissaoloaan. Tasapaksusti eteenpäin horjahtelevassa juonessa ei ole huippukohtia tai mitään jännitettä, joten katsoja tylsistyy. Lisäksi hahmoista on muokattu pumpulisukupolvea varten kiltimpiä. Jaska Jokunen ei koe samanlaista syrjintää, kiusaamista ja pilkkaa kuin aiemmissa elokuvissa tai sarjakuvissa. Ihmiset eivät ole enää niin tylyjä Jaskalle, vaan pitävät hänestä, alkavat jopa fanittamaan tätä. Eron sarjakuviin huomaa etenkin Ressun, joka on yleensä melko välinpitämätön isäntäänsä kohtaan, kohdalla. Tässä rainassa Ressu on Jaskalle uskollinen kuin Lassie. Tällainen muutos vie hahmoilta särmät ja ryöstää mukaansa tietynlaisen haikeuden, jota esiintyi aiemmissa filmeissä sekä tietenkin sarjakuvissa. Sarjakuvien omanlainen huumori, filosofisuus ja sarjakuvan pohdiskelema elämän realismi uupuvat Tenavat-elokuvasta kokonaan. Nämä ollaan korvattu lastenelokuville tyypillisellä koheltamisella ja meluamisella. Muutenkin elokuva on hyvin lapsekas ja siksikin isommille katsojille jokseenkin pitkästyttävää seurattavaa.
Siispä Tenavien comeback-leffa ei tarjoa mitään uutta sarjakuvan ja aiempien elokuvien ystävälle vaan osoittautuu turhan pehmeytensä ja massaelokuvamaisuutensa takia lieväksi pettymykseksi. Leffa on kuitenkin erinomaisen harmiton ja sen visuaalinen ilme on mielenkiintoinen. Elokuva on varmasti mukava elämys lapsikatsojille, mutta se ei tarjoa muille mitään elämää mullistavaa.
