Vuokralaisessa Roman Polanski ei päästä katsojaansa helpolla. Juuri kun elokuvasta on saanut hyvän ja tuntuvan otteen, kankaalle tuodaan mitä hämmentävimpiä asioita. Rosemaryn painajaisen lähisukulaisena tunnettu Vuokralainen on ohjaajaneron tuotoksista kepeästi se tulkinnanvaraisin, kun taas Rosemaryn painajainen ei loppupelissä jättänyt juurikaan mitään arvailujen varaan. Tämä takasi tietysti kaupallisen menestyksen. Vuokralaisessa on havaittavissa selkeästi samoja elementtejä kuin Rosemaryn painajaisessa – ahdistava yleisilme ja paranoia ovat molemmissa vahvassa asemassa. Mutta tämän elokuvan kohdalla nämä elementit on viety hiukan pidemmälle, eikä juonikuvio ole enää niin yksioikoinen. Rosemaryn painajaisessa katsoja pystyi helposti samaistumaan päähenkilöön, mikä teki siitä niin julmetun vaikuttavan. Vuokralaisessa tapahtuu myös samaistuminen (itse asiassa jo hyvin varhaisessa vaiheessa), mutta tietyssä pisteessä katsoja väistämättä perääntyy.
Trelkovsky (Polanski) on rauhallinen ja asiallinen arkistovirkailija, joka on juuri muuttanut uuteen vuokrakämppään. Kehnoista puitteista huolimatta asunto vaikuttaa ihan sopivalta vaatimattomalle poikamiehelle, mutta jokaisella rakennuksella on kuitenkin historiansa. Asunnon aiempi vuokralainen heitti veivit hypättyään ikkunasta kadulle ja naapurien puuhat ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Trelkovsky saa kuulla valituksia pienimmästäkin melusta ja suhteet omituisiin naapureihin käyvät yhä hankalimmiksi. Kerrostalossa on jatkuvasti jotain hämärää tekeillä, eikä mikään tunnu normaalilta. Uusi asukkaamme kiinnostuu yhä enemmän edesmenneen vuokralaisen elämästä ja tämän kohtalosta. Miksi hän ajautui itsemurhaan ja miksi Trelkovsky tuntee olonsa päivä päivältä ahdistuneemmaksi?
Polanski on ohjaaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän provosoi ja ohjaa yleisöään mielivaltaisesti aina haluttuun suuntaan, ja tekee sen vielä täysin huomaamatta. Tämä on yksi seikka, joka tekee hänestä yhden Suurista ohjaajista. Tällä kertaa Polanski antaa vapaat kädet elokuvan tulkintaan, eikä taivuta asioita rautalangasta. Nerokkaasti käsikirjoitettu kertakaikkiaan. Vaikka filmi onkin vaikeaselkoinen, se sisältää kaikki “oikeaan” tulkintaan tarvittavat johtolangat, minkä tietäminen toimii mukavana porkkanana uusille katselukerroille.
Vuokralainen on synkkä ja ahdistava elokuvakokemus. Ei todellakaan mitään popkornitaidetta pikkupojille. Varsinkin elokuvan loppupuolelle mentäessä ilmapiiri kiristyy selkeästi ja muuttuu lopulta todella kieroksi. Ei aivan Rosemaryn painajaisen kaltaiseen infernaaliseen päätökseen, mutta sinne tietämille kuitenkin. Synkkään tunnelmaan on onnistuneesti ammennettu myös ripaus mustaa huumoria ja ohjaajaan kohdistuvaa itseironiaa. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan mainioita. Parhaiten mieleen jää itse Roman, joka tekee yksinkertaisesti loistavan roolityön, sekä pirullinen vuokraisäntä Melvyn Douglas, joka näyttelee niin ikään upeasti. Painostava musiikki sekä mestarillinen kuvaus ovat myös omiaan korostamaan tylyä tunnelmaa.
Vuokralainen on harmittavan vähälle huomiolle jäänyt helmi, sillä se kuuluu ehdottomasti Polanskin parhaimmistoon. Elokuvan ei myöskään pitäisi olla kovin vaikeasti saatavilla, sillä esimerkiksi Finnkino levittää sitä Suomessa “Widescreen Collection” -nimikkeen alla. Yksi asia mikä jäi elokuvaa katsoessa häiritsemään, oli se että tiettyjen henkilöiden puheääni ei ollut tasapainossa huulien liikkeiden kanssa. En sitten osaa sanoa, onko tuon asian kanssa tyritty julkaisun yhteydessä vai esiintyikö sama ongelma teatteriversiossakin. Voi tietysti olla niinkin, että ranskankielisen puheen päälle olisi dubattu englanti. Teknisesti julkaisu ei ole mitenkään erikoinen, mutta onpahan kuitenkin laajakuva. Ääniraita takakannen mukaan “Dolby Digi[B]a[/B]tal Mono”. Vaikka elokuva onkin paikoitellen rankkaa katsottavaa, niin K-18 leima tuntuu jo hieman liioitellulta. Lieköhän asiaan vaikuttanut se, että yhdessä kohtauksessa taustalla nähdään puolisen minuuttia Bruce Leen hikistä kung-fu -pätkää?
nimimerkki: Low Rider
