Salaperäinen “Harmonica” saapuu kaupunkiin. Heti kättelyssä hän passittaa kolme kaveria kuuden jalan syvyyteen. Nuori nainen muuttaa idän suurkaupungista tähän samaiseen pieneen kaupunkipahaseen lännessä, mentyään naimisiin irlantilaisen yksinhuoltajaisän kanssa. Kun hän saapuu farmille, hän löytää miehen ja tämän lapset tapettuina. Tappaja on kylmäverinen roisto Frank. Vanhahko roisto nimeltä Cheyenne karkaa kun häntä saatetaan vankilaan. Ilmeisesti Harmonicalla on jotain henkilökohtaista Frankille.
Tässä lähtökohdat Sergio Leonen mestarilliselle westernille Huuliharppukostajalle.
Mestariohjaaja Leone tekee (taas kerran) uskomattoman hyvän suorituksen. Hän pidentää kohtaukset, kuvaa piiitkään lähikuvaa miesten silmistä Ennio Morriconen mahtavan musiikin soidessa taustalla. Charles Bronson vetää uransa parhaan roolisuorituksen Harmonicana. Henry Fonda esittää murhaaja Frankia hyvin. Muutkin suoritukset ovat kohdallaan. Kässäri on hyvä, ja leffa ei tunnu pätkääkään liian pitkältä vaikka kestääkin yli kaksi ja puoli tuntia. Ennio Morriconen musiikki (joka on totutusti m-a-h-t-a-v-a) sopii kohtauksiin hyvin, kamera-ajot (jotka ovat myös loistavia) sulautuvat täydellisesti musiikkiin. Tämä kaikki onnistui, koska Leone pyysi Morriconea säveltämään musiikin valmiiksi. Sitten hän soitti sitä kuvauspaikalla grammarilla.
Leone oli yksi parhaista ohjaajista ikinä, ja ennenkaikkea hän osasi tehdä westernejä. Huuliharppukostaja on toiseksi paras länkkäri ikinä, heti Leonen Hyvien Pahojen ja Rumien jälkeen.
Kun Henry Fonda, joka ennen oli näytellyt oikeamielisiä amerikkalaisia sankareita kuten mm. Abraham Lincolnia, haki elokuvan pahikseksi, Frankiksi, hän oli kasvattanut parin päivän sängen, ja pisti itselleen piilarit, jotka muuttivat hänen siniset silmänsä ruskeiksi. Leone otti hänet mielellään leffaansa, mutta halusi “baby facen” joten Fonda nähdään sadistisena murhaajana täysin siloposkisena ja sinisine silmineen. Amerikkalaiset muuten kauhistuivat, eihän Henry Fonda voinut tällaista pahisroolia vetää.
Leffa myös vilisee klassisia heittoja, kuten Leonen aikaisemmatkin westernit: “Harmonica… hän on kumma mies. Soittaa, kun pitäisi puhua, ja puhuu, kun pitäisi soittaa.”
Tai Harmonica Frankille, kun Frank kysyy tämän motiivia ennen lopputaistelua: “Vasta kuoleman hetkellä.” Kaikenlisäksi Frank nyökkää ja vastaa: “Tiedän.” Sitten Morriconen musiikki jyllää, ja hieno, todella hieno lopputaistelu jyrähtää areenalle.
“Käänny pois, en halua että näet kuolemani.”
