Vekkulin näköisen poronpoika Nikon (Erik Carlson) suuvärkki vääntyy pahemman kerran mutrulle: juuri kun hän tahtoisi äitinsä (Elina Knihtilä) ja Joulupukin rekiremmissä mainetta niittäneen isänsä (Juha Veijonen) palaavan yhteen, kääntyy kaikki päälaelleen. Nikon elämään pölähtää pikkuinen Jonni (Juhana Vaittinen), jonka isällä (Riku Nieminen) ja Nikon äidillä on hyvin lämpimät välit. Liian lämpimät! Niko, joka mieluummin vain lentäisi ympäriinsä, joutuu ärsytykseen asti lutuisen Jonnin leikkikaveriksi. Mutta Jonnin läsnäoloa kamalampaa on vain yksi seikka – se, että Jonni katoaa samalla kun pahanilkiset petolinnut saalistavat Nikon kotilaakson liepeillä. Siitä alkaa tämänkertainen seikkailu.
Osittain kotimaisin voimin luotu Niko – lentäjän poika (2008) oli hurmaava hitti, maailmanluokan laatua loistellut animaatioseikkailu, jonka persoonallinen tarina ja hahmot valloittivat katsojan kuin huomaamattaan. Jatko-osa on ollut odotettu ja toivottu kuin joulupuuron manteli tai yllätysmunan spesiaaliylläri. Aiemman menestyksen ja sen jälkeisten tunnelmien paineessa on tyritty historiassa niin monesti, että Niko 2:kin kohdalla epäonnistuminen saattoi näyttää onnistumista paljon todennäköisemmältä. Mutta keinotekoisesta alaotsikostaan huolimatta Niko 2 tuppaa olemaan lähes kokonaan yhtä priimaa kuin ensimmäinenkin osa.
Nikon toisessa elokuvaseikkailussa itse päätähti on jo hiukan varttuneempi, mutta hänellä on edelleen opittavaa ja kasvunvaraa. Rämäpäisyydestään huolimatta Niko tahtoo yhä palata iltaisin Oona-äitinsä kupeeseen. Ykkösosasta tutuista hahmoista mukana ovat monet tutut Juliuksesta Wilmaan. Juliuksen äänenä kuullaan nyt Mikko Kivistä Hannu-Pekka Björkmanin sijaan – mikä voi olla outouttavaakin. Wilmana on edelleen lempeä-ääninen Vuokko Hovatta. Lapsinäyttelijät ovat luonnollisesti vaihtuneet, mutta varsinkin Jonnin osaan saatu 9-vuotias Juhana Vaittinen on luontevuudessaan oikea kyky.
Osa hahmoista joutuu keikkumaan mukana, kuten fantasiaseikkailuissa usein käy, joissakin kohtauksissa ilman kovin tähdellistä puuhaa. Se ei silti tarkoita, että elokuva olisi tylsä. Päinvastoin Niko 2 – lentäjäveljekset sisältää vauhtia ja vaarallisia tilanteita jopa enemmän kuin keskiverto formulakisa. Herkimmille katsojille on hyvä tarjota niiden aikana turvaksi lämmintä kainaloa. Jännittävimmät kohtaukset saavat ekstrapotkua 3D-efektistä, jota leffaan on lisätty hyvällä maulla. Se tarkoittaa, ettei katsojaa vaivaannuteta tyhjänpäiväisellä kikkailulla tai hävyttömän rumalla toteutuksella. Lastenleffaan sopivasti risut, männynkävyt ja poronsarvet eivät töki kuvasta ulos silmämunille jatkuvasti, ja 3D-efektin voisikin luonnehtia olevan yhtä tasapainoinen kuin Niko 2:n juonen rytmin: vaikka välillä mennäänkin häntä putkella, henkeäkin ehditään vetää.
Niko 2:n juoni on hyvin tarkasti lastenleffaan mitoitettu. Parissa kohtaa hahmojen suuhun on kirjoitettu sen verran runsaasti tekstiä, että sillä tavoin on selvästi sekä yritetty tiukentaa elokuvan kestoa että pitää kiinni budjetista. Kokonaisuudessaan Niko 2 – lentäjäveljekset on silti ilahduttava seikkailu, jolla on mielenkiintoinen tarina. Sanomaakin siitä löytyy, mikä on aina animaatiolle plussaa. Pakkohan tästä on siis tykätä.
