Luulisi, että Tom Cruisella alkaisi jo ikä painaa, mutta niin vain mies pistää tossua toisen eteen, kun maailman pelastaminen kutsuu jälleen. IMF-agentti Ethan Huntin seikkailut ovat edenneet Mission: Impossible – Falloutin myötä jo kuudenteen osaansa, ja uskottavuusmittarista on ruuvattu melkein kierteetkin pilalle. Nyt Hunt saa tiimeineen yrittää estää kaapatun plutoniumin päätymistä terroristien käsiin.
Mission: Impossible-leffasarjan tavaramerkki on tunnetusti se, että vauhdista ja vaaroista ei ole puutetta. Falloutissa nopeusmittarin neula huitelee kuitenkin jo yliyrittämisen puolella, ja hetkittäin tuntuu lähinnä siltä, että kaiken toiminnan ainoa tarkoitus on peittää juonen aukot.
Komeista stunteista ja vauhdista huolimatta Mission: Impossible – Fallout ei tarjoa oikein mitään uutta. Hunt juoksee pitkin maailmaa pää kolmantena jalkana, ja kaltaiseni aiemmat osat nähneen näkökulmasta katsottuna tapahtumat etenevät jokseenkin ennalta-arvattavasti. Alun pariisilaiseen yökerhoon sijoittuva lähitaistelukohtaus on kyllä toteutettu hyvin, ja Benjiä esittävän Simon Peggin humoristiset piikit nostavat hymyn huulille, mutta kokonaisuus jää silti kauas vuosituhannen vaihteessa ensi-iltansa saaneesta sarjan kakkososasta, jota itse pidän edelleen parhaana Mission: Impossible-elokuvana.
