Takaumia. Ikäviä tilanteita, epäonnistumisia. Nykyhetki. Vesi velloo alla mustana. Tuuli pyörii tytön hiuksissa. Ja sitten oikealta kuuluu ironinen narahdus. Siinä seisoo nelikymppinen mies. Miehen katse on kuin veitsi. Sanat varoittavat tekemästä typeryyksiä. Tämä nuori nainen on juuri oikeaa tyyppiä. Mies, jo paremmat vuotensa nähnyt, heittää työkseen veitsiä. Hän tahtoo apulaisen ja vimmaisella intohimolla hän sellaisen myös ottaa. Niin kiihkeää on veitsenheitto, että kahdesta ihmisestä tulee lopulta kuin… yhtä. Ah. Oh. Ja oih!
Yhtä kliseiseltä ja vaaleanpunaiselta kuin Barbien pöksyt kuulostaa elokuvan juoni, mutta. Jos filkan ääniraidalla kuullaan mm. Marianne Faithfullin rahinaa, ei muukaan osa rainasta voi olla aivan silkkiä. Leffa on tallennettu mustavalkoiseen kuosiin, eikä siinä käytetty ommel ole mitä tahansa harsintaa. Yksinkertaisemmin sanottuna, kyseessä ei ole mikään mestariteos, mutta uudehkoilla keinoilla tavanomaisesta lovestorysta on veistelty hyvin miellyttävä puolitoistatuntinen. Leikkaus on tyylisuuntaan nähden nopeaa, eivätkä kuvalliset kikkailut monestikaan viuhahda yli otsalohkon.
Mm. Johnny Deppin vaimona tutuksi tullut Vanessa Paradis sopii elämän riepotteleman tytön rooliin täydellisesti. Veitsiä sinkoava Daniel Auteuil ei jää omassa osassaan yhtään häntä heikommaksi, pikemminkin päinvastoin. Heebolla on katseessa sellaista paloa, että allekirjoittanutkin huomasi siitä taantuvansa takaisin varhaisnuoruuteen ja vinkuvansa kuin innostunut marsu. Tyttö sillalla sopii näin ollen romantiikannälkäisille, mutta ko. genren kanssa tulee muistaa olla varovainen. Yliannostus voi saada katsojan käyttäytymään debiilisti.
