Reservoir dogs jos jokin on sitä kuulua veeveeveetä eli väkivaltaviihdettä. Lisäksi se on erään Quentin Tarantinon palkittu debyyttiohjaus 90-luvun alusta. Kuten pari vuotta myöhemmin ilmestyneessä Pulp Fictionissa, tarina koostuu usean jäänviileän rikollisen polkujen kohtaamisesta, ja tällä kertaa yhdistävänä tekijänä toimii vatuiksi mennyt rikoskeikka.
Kuusihenkisen rikollisjoukon keikkaa varten kokoava J. Cabot (legendaarinen leffojen paha jätkä, Lawrence Tierney) varoittaa ennen keikkaa vitsissään, että pieleen menneen keikan jälkeen ei auta paljoa enää voivotella. On myöhäistä kysyä “mikä meni pieleen?”. Tai “Mitä ei tehty?”. Silti ammattilaisista koostuva joukkio on yllätetty pöksyt kintuissa ja herra Orangen rinnasta auton takapenkille pursuava veri kertoo keikan menneen pieleen. Pahasti.
Ongelman ääreen päästyään leffa alkaa tarantinomaisen paskapuhetäyteisen dialogin (huom. kommentti on siis positiivissävyinen) ja äijäilyn täyttämän kerronnan. Takaumiakaan ei toki unohdeta. Eikä wirallista pukuasustusta tai mustavalkoisuutta asustepuolta tasapainottavia värikkäitä salanimiä. Ei edes Pulpin Vincent Vegan velipoikaa.
Näyttelijäosasto on rautaa. Madsen. Roth. Keitel. Jokainen herroista on näytellyt parissakin Q-pätkässä ja osoittanut vahvan osaamisensa myös muualla. Rothin vessapuhetreeneissä on jotakin unohtumatonta, ja Keitel on leffan kantava voima tunteet peliin vetävänä särmänä rikollisena. Buscemi, Tierney, Bunker. Kaikki perinteisiä pahiskasvoja, joille voi kumartaa syvään. Varsinkin kahdelle viimeiselle, jotka parin viime vuoden aikana ovat siirtyneet autuaampiin rooleihin (RIP). Chris Pennistä on sanottava sen verran, että filmografiassa RD on selvä kohokohta. Viime vuosina vastaan kun on tullut Harvardin varkaiden ja Rush Hourin kaltaisia pätkiä.
Reservoir dogs on verinen, viileä, väkivaltainen & vaarallisen viihdyttävä leffa hienoilla näyttelijöillä, mutta toisaalta se on vasta alkusoittoa Q.n parhaimmalle leffalle eli Pulp Fictionille. Vaikutteensa Q tuo esiin aina samalla innolla (sillä innolla, jolla jätkä medialle projekteistaan mesoaa) ja hahmot ovat samasta cooliuden puusta veistettyä kamaa.
Neljä kuulaa viidestä ei ole huonosti. Yksi huti ja neljä osumaa suoraan sydämeen, on tiukka tulos. Nyt sitä odottaa kahta kauheammin Q:n paluuta Kill Billin miekkailukentiltä alamaailman välienselvittelyihin ja veljeilyihin.
