Hurja joukko sijoittuu 1910-luvulle. Se kertoo rikollisporukasta, joka joutuu epäonnistuneen ryöstökeikan jälkeen pakenemaan Meksikoon. He saavat peräänsä myös palkkionmetsästäjät. Samalla sotkeudutaan monimutkaiseen Meksikon vallankumoussotaan.
1960-luvulla alettiin tekemään aiempaa todenmukaisempia westernejä. Muun muassa Sam Peckinpahin Hurja joukko on tällainen. Hurja joukko eroaa monista muista westerneistä siinä, että siinä eletään 1900-luvun alkua ja ollaan enimmän osan ajasta Meksikossa. Tässä huomaa, miten Villi Länsi oli tuolloin muuttumassa. Laki ja järjestys on tullut syrjäseuduille jäädäkseen ja hevoset ovat vaihtumassa autoihin ja juniin. Muutos ei ole kuitenkaan tuskaton, vaan veri lentää ja ruumiita tulee.
Sam Peckinpahin elokuvat ovat tunnettuja väkivaltaisuudestaan ja synkästä tunnelmastaan, eikä Hurja joukkokaan tee poikkeusta. Elokuva ei sisällä montaa taistelukohtausta, mutta ne ovat sitäkin väkivaltaisempia. Väkivalta on realistista, eikä siinä kaunistella ollenkaan. Elokuvassa on paljon rauhallisempia kohtia, mutta se ei haittaa, mikäli vain kykenee nielemään muunkin kuin pelkän aivottoman actionin. Myös tunnelma on synkkä.
Myös elokuvan toteutus on onnistunutta. Tähän on saatu hyvin realistista väkivaltaa. Kehunsa ansaitsee myös alkutekstien toteutus. Harvoin näkee yhtä hienosti tehtyjä alkutekstejä. On todella hienon näköistä, kun kuva pysähtyy ja muuttuu mustavalkoiseksi. Myös symboliikkapuoli on hienoa. Alussa nähtävä skorpioni ja muurahaiset kuvastavat todella hienosti tilannetta Lännessä. Elokuva käyttää hyvin hyväkseen odottelua. Katsoja pistetään vain odottelemaan, että jotain tapahtuisi. Tällaista hidastelua varmaan monet nykyajan nopeatempoisiin leffoihin tottuneet teinit kiroavat, mutta on tämä kuitenkin vain hienon näköistä. Kohtaukset ovat muutenkin todella hyvin toteutettuja. Etenkin alun ryöstöyritys ja lopun tulitaistelu ovat todella hienoa katseltavaa. Harva nykyajan joukkokohtaus kykenee vastaavaan. Myös Jerry Fieldingin musiikki tuo oman tunnelmansa tähän leffaan. Tätä leffaa kyllä uskaltaa verrata Sergio Leonen Huuliharppukostajaan ja Hyviin, pahoihin ja rumiin.
Myös hahmot ovat mielenkiintoisia. Peckinpahin tyypilliseen tapaan kukaan ei ole täysin hyvä eikä täysin paha. Hahmot pitävät myös melko hyvin yhtä. Varsinkin rikollisjoukkion jäsenet ovat läheisiä toisilleen. Keskinäinen ystävyys on Lännen kovanaamoille elinehto. Mutta sitten ollaan vihollisele todella tylyjä.
