Niin se kai yleensä menee, että kaltaiseni Pohjolan kylmä lahna katselee loppujen lopuksi suhteellisen vähän keski-eurooppalaisia elokuvia, ja niinpä johtopäätöksiä tulee usein vedettyä jo muutaman nähdyn leffan perusteella. Tällä kertaa johtopäätöksiä painutaan tekemään patonginpurijoiden luvattuun maahan, sillä kulttuurimatkamme suuntautuu Ranskaan ja oppaana toimii taiteilijanimeä Pitof totteleva ohjaaja, jonka luotsaama vuonna 2001 valmistunut Vidocq joutuu nyt sitten suurennuslasin alle. Pitofin Hollywood-debyytti Catwoman on ollut yksi kuluvan vuoden haukutuimmista pläjäyksistä, joten pienellä varauksella ryhdyin katsomaan tätä miehen esikoisohjausta.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1830-luvun Pariisiin. Suurkaupungin kaduilla kuohuu, sillä paikallisen julkkiksen maineessa oleva rikosetsivä Vidocq on menehtynyt epäilyttävien olosuhteiden vallitessa. Sitkeä huhu väittää, että Vidocq olisi päässyt hengestään jäljittäessään yliluonnollisia voimia omaavaa sarjamurhaajaa. Urbaani legenda kertoo Alchemist-nimisestä tappajasta, joka vangitsee uhriensa sielut peilipintaiseen kypäräänsä, jota murhaaja sitten käyttää naamionaan. Virallisesti Pariisin poliisivoimat suhtautuvat Alchemistin olemassaoloon skeptisesti, mutta nuori ja innokas kirjailija Boisset uskoo, että totuus on tarua ihmeellisempää. Alkaa mielenkiintoinen kissa ja hiiri-leikki Pariisin pimeillä kujilla, kun Boisset ryhtyy metsästämään mystistä murhamiestä, joka tuntuisi aina olevan askeleen edellä kaikkia muita.
Edellinen tuulahdus Ranskasta, erilaisia lajityylejä surutta sekoitellut sekasoppa Brotherhood Of The Wolf, oli lievästi sanottuna kyseenalainen elämys. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna Vidocq onnistuu yllättämään jopa melko positiivisesti. Ranskalaiselle nykyelokuvalle tyypillinen rikas kuvakieli luonnollisesti tuppaa varastamaan show’n (leffa näyttää suorastaan syötävän hyvältä), mutta muutenkin Vidocq kykenee tarjoilemaan harmitonta ja sujuvaa perusjännitystä ilman mitään pahempia kangerteluja tai ärsyttävyyksiä. Vidocq ei edes ole minuuttiakaan liian pitkä, joten se välttää hienosti tämänkin vanhan sudenkuopan. Murhaleikki on siis ymmärretty katkaista ajoissa, kun katsojalla vielä riittää kärsivällisyyttä.
Nimiroolissa nähdään Ranskan suuri toivo Gerard Depardieu, joka tunnetusti käy kääntymässä joka toisessa ranskalaistuotannossa. Suht mitäänsanomaton Guillaume Canet jää armotta Gerardin nenän varjoon, vaikka miehillä ei kovin montaa yhteistä kohtausta olekaan. Siitä ei nimittäin pääse mihinkään, että parhaimmillaan Vidocq on flashback-osioissaan, joissa katsoja pääsee seurailemaan tämän omalaatuisen etsivän edesottamuksia ennen hänen julmaa kohtaloaan. Onneksi näitä Depardieun tähdittämiä takaumia piisaa, sillä fiilis alkaa välittömästi laskemaan aina silloin, kun tylsän Canet’n pitäisi kannatella leffaa yksinään.
Viime vuosien aikana tänne Suomeen rantautuneista ranskalaisjulkaisuista Vidocq edustaa ilman muuta sitä siedettävämpää osastoa. Vidocq on varmasti valunut alelaareihin kuolemaan jo aikoja sitten, joten jos kelvollinen sarjamurhaajatrilleri ranskalaisittain kiinnostaa, niin siinä tapauksessa simmut kannattaa pitää auki tämän pläjäyksen varalta. Toimivaa mutta neutraalia tunnelmointia, joka ei visuaalista loistokkuuttaan lukuunottamatta onnistu ihastuttamaan sen kummemmin kuin vihastuttamaankaan.
nimimerkki: esimies
