Myönnettäköön heti alkuun, etten ole koskaan lukenut Harvey Pekarin kehuttuja American Splendor ja Our Cancer Year -sarjakuvia. Kokemattomuus ei ole kuitenkaan katsojalle este tämän kekseliäästi liikkuvan, katkeransuloisen elämäkerran suhteen. Bermanin ja Pulcinin ohjaama, Suomessa yllättävän vähälle huomiolle jäänyt American Splendor on viehättävän säälimätön ja moniulotteinen leffa, jonka sielukkuutta voi häpeilemättä verrata jopa Adaptationiin.
Harvey Pekar on sarjakuvia ja älppäreitä harrastava, väljähtänyt arkistoija, joka nousi kuuluisuuteen omasta elämästään kertovilla American Splendor -sarjakuvakäsikirjoituksillaan. Leffa valottaa miehen elämää usealla eri tasolla: Paul Giamattin loistavasti esittämän Pekarin lisäksi oikea Harvey Pekar itse kommentoi leffan kulkua dokumentinomaisesti – ja näyttelee jopa välillä itseään. Ikään kuin se ei riittäisi, Pekar ilmenee lisäksi elokuvan sisällä teatteriesityksenä ja sarjakuvapiirroksina! Huolettomalta näyttävä leikkaus kuitenkin pysyy hyvin kasassa, eikä kokonaisuus ole niin sekava kuin luulisi.
“If you think reading comics about your life seems strange, try watching a play about it. God only knows how I’ll feel when I see this movie.”
American Splendorin vahvuus on paitsi sen poikkeava ja realismia tukeva kerrontatekniikka, myös itse Pekarin elämäkerran uskottavuus. Jätkä on tylsä, puhetaidoton ja sosiaalisesti taidoton antisankari, jolle oma olemassaolokin tuntuu pelottavalta mysteeriltä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että American Splendor olisi tylsä leffa – päinvastoin. Giamattin simpanssimainen olemus ja Pekarin oivaltavat merkinnät arkielosta naurattavat kaunistelemattomuudellaan.
On virkistävää nähdä välillä sarjakuvaleffa luuserista. Pekarilla näyttäisi olevan itseironiaa vaikka muille jakaa, ja se välittyy American Splendorin kautta yleisölleen taitavasti. Vaikka aihepiiri ei olisikaan erityisen lähellä omaa sydäntä, leffa kannattaa katsoa ainakin Giamattin vuoksi. Hieno filmi, jota voinee suositella melko varauksetta charliekaufmanisteille.
