Italiassa oli taannoin sellainen käytäntö, että ideat kopioitiin muualta maailmalta. Vähän niin kuin Leonen spagettiwesternit olivat ottaneet vaikutteensa Kurosawan samurai-elokuvista ja amerikkalaisista länkkäreistä. Eli lähestulkoon kaikki oli jostain varastettua, mutta taitaen tehtyä. Kannibaalit kuitenkin olivat italialaisten omaa ajatuksenkulkua, eikä niiden genre-edustus maan ulkopuolella ollut kovinkaan suuri. Mitä nyt Espanja yhdessä Italian kanssa niitä tuotti. Kannibaalielokuvissa tyypillistä oli matka viidakkoon, josta sivistyneet valkoiset yleensä löysivät alkukantaista elämää. Cannibal Apocalypse lähtee näistä perusarvoista huolimatta tarkkailemaan aihetta toiselta kantilta.
Alussa näytetään Vietnamin sotaa. Raadollinen kuvaus on varastettu suoraan vanhoista dokumenttipätkistä. Ainoastaan kohtaukset, joissa on tunnettuja näyttelijöitä, ovat lavastettuja. Kaikki muu alussa on dokumentaarista materiaalia. Lavastetuissa kohtauksissa liekinheittimet laulavat tulista sävelmäänsä. Palavat ihmiset kuvataan ajankuvaan, tyylitellen hidastettuna. Shokki alkua lisää taustalla suoritettava pelastusoperaatio ja vankitilanne. Vangit sortuvat epätoivossa syömään toisiaan, ankarin seurauksin. Muuta heistä saadaan pelastettua, jonka jälkeen tarina siirtyy silloiseen nykypäivään.
Nykypäivässä John Saxonin esittämä Norman Hopper näkee painajaisunia Vietnam-ajoista. Hänellä on suunnaton lihanhimo. Jollain ihmeenkaupalla hän kuitenkin onnistuu pitämään himonsa kurissa, ja elää suhteellisen normaalia veteraanin elämää. Kunnes eräänä päivä hän saa puhelinsoiton eräältä toiselta Vietnam-veteraanilta, jolla ei mene läheskään niin hyvin. Säälistä hän suostuu tapaan tämän toisen. He eivät kuitenkaan ehdi kaljalle asti, kun toisella jo napsahtaa.
Cannibal Apocalypse on tyypillinen kertomus Vietnam-veteraaninen ongelmista nyky-yhteiskunnassa. Vaikka sen nimessä mainitaan kannibaali, ja lihaa vähän maistellaankin, on se täysin toissijainen juttu elokuvassa. Pääasiallisesti elokuva kuitenkin kuvaa miehiä hajoamispisteessä. Italialaiseen tyyliin kaikki on mahdollista, ja tässä tapauksessa näin on. Muutamissa kohdissa voi vain ihmetellä ohjaajan visioita yhdistellä kannibaaliepidemiaa arkisempiin ongelmiin.
Mitä näyttelemisen tai muunkaan elokuvataiteellisen karnevaalia Cannibal Apocalypse ei missään vaiheessa ole, vaan se luottaa täysin perinteisiin viihdearvoin. Väkivalta on viimeisen päälle tyylikästä efektimenoa, ja juonikin on olemattoman hatara. Täydellistä aivot kenkälaatikkoon huumetta. Onneksi italiassa tehtiin paljon laadukasta meininkiä, koska ilman tällaisia elokuvia maailma voisi olla hitusen haasteellisempi paikka elää.
