“Oletko kuullut tarinan miehestä, joka putoaa pilvenpiirtäjän 50. kerroksesta? Mies rauhoittautuu ilmalennon aikana toistamalla itselleen: Tähän asti kaikki on hyvin, tähän asti kaikki on hyvin…”
Mathieu Kassovitzin kansainvälinen läpimurtoelokuva Viha kertoo yhteiskunnasta, joka on jatkuvassa syöksykierteessä. Tarinansa elokuva kertoo kolmen pariisilaislähiössä olemassaolostaan taistelevan nuoren -Saïdin, Vinzin ja Hubertin- kautta. Pojat edustavat eri kulttuureja, mutta heitä yhdistää yhteinen köyhyys ja ympäristö. Poliisit ovat hakanneet sairaalakuntoon poikien yhteisen kaverin, Abdelin, edellisen yön suuressa mellakassa, jota seuraavaan päivään elokuvan tapahtumat sijoittuvat. Vinz, kolmikon vihaisin, on samassa mellakassa varastanut poliisilta aseen ja vannoo kostavansa poliiseille jos Abdel kuolee. Elokuva on kuin aikapommi joka tikittää kohti tätä kostoa.
Poikien lähiö on surullista katseltavaa. Työläisvanhempien aikuistuvat lapset viettävät aikaansa maleksien ympäriinsä, nahistellen, uhoten, juosten pakoon poliisia ja poltellen pilveä. Mainoskyltin teksti “Maailma on teidän” onkin lähinnä julmaa pilaa. Tässä ympäristössä poikien viha on osaksi oikeutettua, vaikka se on myös toisaalta keskenkasvuisten lapsellista uhoamista. Vihaaminen on osaksi myös halua päästä pois; elokuvassa on mm. hyvin kaunis kohtaus jossa Hubert ikään kuin ajatuksissaan lentää asuinalueensa kerrostalojen yli samalla kun DJ soittaa eräässä ikkunassa Cypress Hillin Fuck the Policea miksaten päälle Edith Piafin laulua jonka mukaan hän “ei kadu mitään”.
Viha on loistava analyysi nyky-yhteiskunnan ongelmista ja eriarvoisuudesta ja siitä, miten viha lietsoo vain lisää vihaa. Kaikessa rujoudessaan ja karuudessaan Viha on uskomattoman kaunis ja koskettava kokemus.
Nimimerkki: anttirok
